maanantai 31. joulukuuta 2012

Onnellista uutta vuotta 2013!


 



Minä, Hessu, Hilma ja Hulda toivotamme kaikille
iloista ja onnellista uutta vuotta 2013!
 
 


torstai 27. joulukuuta 2012

Joulumieli


 




pakkanen, aurinko, talitintit, peuran jäljet hangessa, Hessu-koira nostelemassa tassujaan
 
rosollia, joulutorttuja, suklaakonvehteja, punaviiniä, parhaiten ikinä onnistunutta imellettyä perunalaatikkoa, yltäkylläisyyttä, juustoja, joulun hitti oli kissoille ja koiralle keitettyä seitiä
 
jäälyhdyissä pari päivää loistanut valo, joulusauna, perhe yhdessä, kynttilänvaloa, tuli takassa, iltakävely hautausmaalla
 
korissa naapureiden kasvattamia erilaisia sipuleita, makro-objektiivi, peräkärryllinen klapeja, hevoskirja, jättiulkolyhty, teetä, neuletakki, kalenteri, shaali ja vaikka mitä!
 


maanantai 24. joulukuuta 2012

Jouluiloa kaikille!



Jokaiselle kaunista ja rauhaisaa joulua!
 


lauantai 22. joulukuuta 2012

Pakkasvaloa


 





Vuoden pimeimpään aikaan piristykseksi pakkasauringon valoa joulukuun alkupäiviltä.


maanantai 3. joulukuuta 2012

Taidetta joululahjaksi!


 
Tampereen Taiteilijaseura järjestää joulun alla TALO TÄYNNÄ TAIDETTA -teosmyyntitilaisuuden 1.-20.12.2012 Taidekeskus Mältinrannassa Tampereella. Esillä on satoja seuran ammattikuvataiteilijoiden maalauksia, grafiikkaa sekä muita taideteoksia, jotka soveltuvat hyvin esim. joulu- ja liikelahjoiksi sekä toimitilojen ja kodin sisustukseen. Teokset ovat saatavilla myös korottomalla osamaksulla tai Taidelainaamon ehdoin, ja ostaja saa teokset heti mukaansa.
 
TALO TÄYNNÄ TAIDETTA on avoinna yleisölle ma-to 12-18, pe-su 12-16 (poikkeuksena to 6.12. klo 12-16). Tervetuloa!
 
Taidekeskus Mältinranta
Kuninkaankatu 2, Tampere
 
*****
 

MINIJOULUSALONKI GALLERIA RONGASSA!
Pieni on kaunista.

Galleria Rongan toimiston seinille on ripustettu AvaraTaide ry:n jäsentaiteilijoiden pieniä teoksia. Tervetuloa tutustumaan ja hankkimaan uniikkeja joululahjoja.
 
Teosten hinnat vaihtelevat välillä 50-500 € ja edustettuina ovat erilaiset tekniikat; öljyväri, akryyliväri, akvarelli ja tussi, puupiirros, monotypia, pronssi, keramiikka ja sekatekniikka.

Minijoulusalongissa mukana: Merja Asonen, Saara Forsell, Viljami Heinonen, Päivi Hellman, Anja Härkönen, Anja Ikonen, Heli Innala, Urpu-Elina Korhonen, Miina Laine, Heta Laitakari, Tiina Kaisa Leppänen, Kirsi Länsitie, Liisa Soini, Leena Vainio ja Ella Vähäsarja.

Toimistossa myytävänä myös jäsentaiteilijoiden kortteja, taidekäsitöitä ja erilaisia painotuotteita.
 
Galleria Ronga, Rongankatu 1 c 9, Tampere
avoinna ti-su klo 12-18



Mukavista mukavin näyttelymatka




 








 
 
Parhaillaan on Lahdessa Galleria Uuden Kipinän Kennossa meneillään minun ja Leena Vainion näyttely blogivalokuvistamme 16.12. asti.
 
Ripustus sujui nopeasti ja kivuttomasti ja onnistuimme mielestämme löytämään hyvän rytmin teoksillemme. Gallerian henkilökunta oli avuliasta ja järjestelyt sujuivat mainiosti. Lehdistökin kävi paikalla!
 
Avajaisissa vieraat olivat aidosti kiinnostuneita valokuvistamme ja halusivat keskustella taustoista ja sisällöstä. Se oli oikein mukavaa. Saimme myös positiivista palautetta.