sunnuntai 8. helmikuuta 2009

SYNTYMÄPÄIVÄJUHLAT
öljyväri MDF-levylle
2008
130 x 94 cm


Lapsena syntymäpäiviäni juhlittiin heinäkuussa isovanhempieni kesämökillä. Isoäiti teki aina ison mansikkakermatäytekakun, johon kerättiin makeat mansikat omalta mansikkamaalta. Pyöräilimme parin kilometrin päähän ratapenkan luo, jossa kasvoi keltaisia päivänkakkaroita. Ainoastaan tuona päivänä keräsimme niistä kimpun juhlapöytään valkoisten päiväkakkaroitten ja sinisten kissankellojen kanssa. Kumma miten lapsuuden syntymäpäiväjuhlat muistuvat mieleen ainoastaan aurinkoisina hellepäivinä, silloin ei koskaan satanut. Lähimenneisyyden juhlissa on taas aina oikeasti enemmän tai vähemmän satanut.

Muistan kesämökkikesistä myös mahtavat ukkosilmat, jotka helisyttivät pirtin suuria ikkunoita ja taivuttivat pihapuita kaksinkerroin. Pelottavinta ja jännittävintä oli myrskyn keskus, kun sade lakkasi, tuuli hiljeni, ei kuulunut ääntäkään, ei linnun laulua, ei mitään.

Vieläkin kesällä tietty kuivien neulasten ja metsän tuoksu kuumana hellepäivänä saa minut palaamaan vuosikymmeniä taaksepäin. Muistan myös salaperäisen pelottavat peurojen polut metsässä ja niin tiheästi kasvavan metsäkortteen, että se näytti vihreältä usvaiselta mereltä. Tai linnunpesän kukkaruukussa, krokettipelit, täytetyn mäyrän television päällä, kesäsateen lempeän ropinan, muurahaisten jonon metsätiellä, saunapolun, silkkiuikut poikasineen, näkinkengät ja saunasaippuan tuoksun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti