lauantai 30. lokakuuta 2010

HYVÄSTI!





Isoisovanhempani rakensivat kesämökin vuonna 1946. Silloin ei paikalle päässyt kuin järveä pitkin, veneellä tai talvella jäätä myöden. Tontti oli suuri ja mökki oli niemen ensimmäinen, nykyään tontti on pilkottu ja mökkejä on vieri vieressä.

Lapsuuteni kaikki kesät vietin vastarannalla isoäidin kesämökillä, mutta kävimme isoisoäitiä ja setää tervehtimässä moottoriveneellä. Isoisoäiti ja setä taasen kävivät oikeastaan joka päivä tyttärensä eli isoäitini kesämökillä. Muistan, miten he pelasivat usein canastaa pyöreän pöydän ympärillä.

Isoisoäidin kuoltua isäni piti huolta mökistä ja nyt jokusen vuoden kävin enemmän mieheni kanssa mökillä. Mökki oli viime vuodet vähäisellä käytöllä, ja paikka oli kuin pysähtynyt aika, täynnä nostalgisia, hiukan surullisiakin muistoja.

Tässä viimeiset kuvat mökiltä kauniina syksyisenä lokakuun päivänä. Toivottavasti isäni ikäinen rannan pihakoivu näkee vielä monet tulevat vuodet ja uudet tarinat.

Kiitos.


MAISEMA LAPSUUTEEN
















Isoisovanhempani rakensivat kesämökkinsä aivan järven vesirajaan. Lapsena mökissä sisällä ollessani tunsin ja kuvittelin olevani laivassa, koska ikkunoista näkyi vain vettä ja vastaranta. Myös pienet ikkunat ovat rivissä vierekkäin, mikä lisäsi laivatunnelmaa.

Viimeisenä päivänäni kuvasin maiseman jokaisesta ikkunasta, muistoksi itselleni ja muille tuleville. Kuvasin maiseman ruokahuoneen kuudesta ja isosedän huoneen kuudesta plus kolmesta ikkunasta.
TYHJYYS









Viikko sitten saimme suuren ja fyysisesti sekä henkisesti raskaan urakan päätökseen. Minä ja mieheni tyhjensimme isoisoäitini kesämökin. Mökki oli kerta kaikkiaan pakko myydä, ja sielu itkien halusin pitää edes mökin huonekalut ja tavarat suvulla, joten päätimme ottaa itsellemme valtavan urakan.

Mökki on rakennettu jyrkän rinteen alle, ja tontin läpi kulkee vain mutkitteleva polku, joten huonekalujen kantamisessa oli omat haasteensa. Mieheni oli välillä kuin voimamies venyttäen itsensä äärimmilleen, ilman häntä mistään ei olisi tullut mitään. Mieheni poika kävi myöskin auttamassa, kiitos suuri hänelle myös! Seitsemän päivää ajoimme mökille, kannoimme tavaraa, pakkasimme auton ja peräkärryn ja ajoimme takaisin.

Viimeisenä päivänä olivat kyllä kaikki voimat huvenneet. Oli aika jättää vaikeat hyvästit. Kuvasin vielä tyhjät huoneet, mitkä ovat vuosien aikana nähneet ja kuulleet monta tarinaa. Hyvästi rakas paikka!


torstai 21. lokakuuta 2010

MATKALLA


Ajamme kesämökille ja sukuani katsomaan aina Vesilahden kautta. Tie mutkittelee maalaismaisemassa ja välillä on asuttamattomia metsäpätkiä. Nyt olemme ajaneet reittiä edestakaisin melkein päivittäin, ja automatkoilla näkee ja huomaa kaikenlaista.

Nämä lentävät joutsenet kuvasin tänä iltana. Oikeasti linnut olivat paljon lähempänä, kameran objektiivi vääristää. Joka tapauksessa sykähdyttävän näköistä!

Joka kerta näemme peuroja, tai metsäkauriitahan ne kai nykyään virallisesti ovat. Vielä emme ole peurakolariin joutuneet, mutta lähellä törmäystä olemme olleet jokusen kerran. Tiedämme jo paikat, missä niitä varoa eniten. Eilen satuimme paikalle, kun peura oli törmäyksen voimasta sinkoutunut auton tuulilasiin ja mieskuski odotteli poliisien paikalle saapumista. Peura oli paennut loukkaantuneena metsän uumeniin. En tiedä, miten peuralle kävi, huonosti luulen.

Maalaiskissoja vilistää myös vaarallisesti tien yli usein. Kerran pysähdyimme, kun metsästyskoira oli saanut varmaankin vainun, ja jolkotteli määrätietoisesti tien oikeassa reunassa katse lasittuneena eteenpäin. Meidät nähdessään pakeni silmänräpäyksessä metsään.

Tien varrella on myös paljon lehmiä laitumella ja hevostalleja. Pidän varsinkin kahdesta tallista näin autosta nähtynä. Toisessa on yksistään laitumella appaloosa, sellainen laikullinen inkkarihevonen ja toisessa on pullea pieni poni kiinni lieassa.

Reilu viikko sitten samalla tiellä pelastimme varmalta autokolarilta kaksi labradorinnoutajamammaa, jotka karkureissullaan toikkaroivat pitkin poikin tietä. Monien vaiheiden, etsintöjen ja puhelinsoittojen jälkeen koirat löysivät seuraavana päivänä onnellisesti omistajansa ja kotinsa. Itselle tuli tosi hyvä mieli!


maanantai 18. lokakuuta 2010

TUISKU







Tuiskuinen ajomatka kotiin torstai-iltana. Näkyvyys oli surkea, välillä olematon. Pari kertaa peuratkin vielä eksyivät eteemme tielle, joten jännitystä oli ilmassa. Pääsimme kotiin kuitenkin turvallisesti!

TOISESSA MAASSA





Ensilumen tuloa Valkeakoskella katselimme kiinalaisen ravintolan ikkunasta. Ihan kuin kaksi maailmaa olisivat silloin kohdanneet toisensa. Melkein. Ulkoinen ja sisäinen.


ENSILUMI


Viime torstaina Valkeakoskella käydessämme satoi ensilumi. Täällä Stormissa ei ole maa muuttunut vielä kertaakaan valkoiseksi.

torstai 14. lokakuuta 2010

KORKEAMPI VOIMA



Näin upeasti auringon säteet loistivat ja hehkuivat suulin seinän raoista.

tiistai 12. lokakuuta 2010

ULKOAPÄIN


Pihassamme on vanha suuli eli navetta. Harmittavasti se on jo päässyt niin huonoon kuntoon, ettei sitä voi käyttää kuin varastona. Haaveilen omasta hevosesta ja lampaista ja kanoista ja vaikka mistä elikoista, mutta ensiksi pitäisi vanha suuli purkaa ja rakentaa uusi tilalle. Se on jo aikas iso projekti...


Mies kaivoi ja kaatoi vanhan sähkötolpan suulin vierestä, ja tolpan alta kuopasta löytyi hevosenkenkiä. Niiden löytäminen oli muka enne lottovoitosta, mutta ei nyt viimeksi ainakaan tärpännyt. Ehkä seuraavalla kerralla sitten.


Ensi kesänä on ihan pakko maalata rintamamiestalomme ulkoseinät, ei auta enää mikään. Väriksi tulee kirkas keltainen, ikkunanpokat maalataan valkoisiksi, ja ovien väriksi tulee joko valkoinen tai punamulta.

AURINKO HELOTTI




Laskeva aurinko helotti upeasti tänään. Valo siivilöityi kirkkaana hopeapajujen oksien välistä.

Pihamme rajalla pienen puron vieressä kasvaa kaksi isoa hopeapajua. Minun mielestäni niiden lehdet välkkyvät ja kimaltelevat kauniisti, mies kiinnittää huomiota enemmän puiden nurmikolle pudottamiin kuiviin oksan pätkiin.


PEHMEÄ VALO


Pimeyden hieno puoli on se, että voi polttaa kynttilöitä!

lauantai 2. lokakuuta 2010

TÄNÄ ILTANA





Iltojen aikaistuva pimeys madaltaa mielialaa. Olen kesäihminen, tuntuu raskaalta laskea montako kuukautta on kevääseen...

Kirkkaana yönä kaunis tähtitaivas ja mahdollisuus joskus nähdä ehkä revontulia tuovat iloa. Ja voi polttaa kynttilöitä ja juoda paljon teetä! Ja pitää villasukkia. Ehkä kuitenkin pärjään.