IHAHAA!
Sain isoäidiltä parisen vuotta sitten sukumme keinuhevosen omaan kotiini. Tämä keinuhevonen majaili aikoinaan isoäidin kesähuvilalla, missä vietin lapsena kesät. Se oli ymmärtääkseni hankittu 50-luvulla isäni veljien leikkeihin. Jo oman lapsuuteni aikana 70-luvulla se oli kärsinyt kolhuja ja häntä oli puoliksi irronnut. Lapsen mielellä olin parantanut hepan kolhuja laittamalla laastarit pahimpiin kohtiin.
Keinuhevonen vietti vuosia isoäidin talon vintillä. Kun hain sen sieltä, taskulampun valokiilaan osuivat heti hevosen silmät ja kuvittelin sen olevan mielissään, kun pääsi pimeydestä ja yksinäisyydestä takaisin ihmisten pariin. Harja ja häntä olivat virttyneet entisestään, ja jokunen viikko sitten Hessu-koira repi ja söi hännän kokonaan. Se harmitti kyllä kovasti.
Isoisä äidin puolelta teki minulle lapsena nukeilleni reen, joka on nyt asunnossani. Olen laittanut rekeen omia ja isäni vanhoja pehmoleluja. Isoisäni teki minulle myös nukkekodin, mutta sen olen jossain välissä antanut jollekulle, en muista enää yhtään. Harmi!
Sain isoäidiltä parisen vuotta sitten sukumme keinuhevosen omaan kotiini. Tämä keinuhevonen majaili aikoinaan isoäidin kesähuvilalla, missä vietin lapsena kesät. Se oli ymmärtääkseni hankittu 50-luvulla isäni veljien leikkeihin. Jo oman lapsuuteni aikana 70-luvulla se oli kärsinyt kolhuja ja häntä oli puoliksi irronnut. Lapsen mielellä olin parantanut hepan kolhuja laittamalla laastarit pahimpiin kohtiin.
Keinuhevonen vietti vuosia isoäidin talon vintillä. Kun hain sen sieltä, taskulampun valokiilaan osuivat heti hevosen silmät ja kuvittelin sen olevan mielissään, kun pääsi pimeydestä ja yksinäisyydestä takaisin ihmisten pariin. Harja ja häntä olivat virttyneet entisestään, ja jokunen viikko sitten Hessu-koira repi ja söi hännän kokonaan. Se harmitti kyllä kovasti.
Isoisä äidin puolelta teki minulle lapsena nukeilleni reen, joka on nyt asunnossani. Olen laittanut rekeen omia ja isäni vanhoja pehmoleluja. Isoisäni teki minulle myös nukkekodin, mutta sen olen jossain välissä antanut jollekulle, en muista enää yhtään. Harmi!
Ihana heppa! Pojallani oli 70-luvulla ferrarin punainen potkupyörä jota säilyttelen. Se on kesäisin parvekkeella kukka-asetelman taustana ja talveksi vien varastoon. Se on minulle erittäin rakas, sillä pyöränomistaja on poissa. Vein kynttilän lauantaina haudalle. Ikävä on.
VastaaPoistaJoihinkin tavaroihin liittyy vahvoja muistoja, joskus kipeitäkin. Olen syvästi pahoillani sinun ja poikasi puolesta, ja ikävä ei varmaankaan koskaan häviä. Ehkä olet oppinut elämään sen kanssa.
VastaaPoista