maanantai 29. elokuuta 2011

SADONKORJUUTA







Pikkuhiljaa kasvimaa on antanut satoa. Sokeriherneitä tuli heinäkuussa ja tavallisia herneitä tulee hiukan vieläkin. Olivat muuten makeita ja meheviä! Vahapapuja on tullut todella paljon, olen niitä pakastanut talven herkutteluun. Salkopapuja ja härkäpapuja on tulossa, katsotaan ehtivätkö kypsyä. Pari kesäkurpitsaa olemme saaneet syödä ja kohta täytyisi varmaan koristekurpitsat ottaa talteen.

Persiljaa, tilliä ja erilaista salaattia olemme popsineet koko kesän. Nyt salaatit ovat kyllä tiensä päässä. Ensi kesänä ajattelin kokeilla rucolaa.

Lasikuistilla ja portailla on ruukuissa ollut pari tomaatin tainta, timjamia, meiramia, kahta basilikaa, minttua, rosmariinia ja laventelia. Ryytimaalla on kasvanut myös kamomillaa, jota keräilen pikku hiljaa kuivamaan teeksi. Tässä kokemattomana pähkäilen, mitä noista yrteistä uskallan laittaa maahan talvehtimaan ja mitkä yritän pitää hengissä sisällä. Basilika ei tietenkään säily ja sen tiedän, että minttua ei talvi haittaa yhtään. Timjami, meirami ja rosmariini ovat hiukan hankalampia...

Avomieheni löysi lähimetsästä kanttarelleja ja teimme niistä uskomattoman hyvää kanttarellipiirakkaa! Maustekurkkuja tein äitini kanssa joku aika sitten monta purkkia. Laitan niihin liemen lisäksi tilliä ja tillin kukintoja, piparjuurta, mustaherukan lehtiä ja valkosipulia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti