perjantai 14. elokuuta 2009



Viime vuoden marraskuussa kaksi ystävääni saivat idean perustaa taiteilijoiden kesken yhdistyksen joka ylläpitäisi talkoovoimin näyttelytilaa Tampereella. He pyysivät minua mukaan ja varovasti suostuin tulemaan ensimmäiseen tunnustelevaan kokoukseen. Sana kiiri ja muutkin kiinnostuivat ajatuksesta ja joulukuussa pidimme perustamiskokouksen. AvaraTaide ry sai alkunsa.

Talvi ja kevät ovat menneet tiiviisti yhdistysasioita opetellessa. Minut valittiin toimimaan yhdistyksessä varapuheenjohtajana. Jäseniä yhdistyksessämme on tällä hetkellä 27. Olen iloinen kuinka paljon yhteistyökykyä ja talkoohenkeä taiteilijoista löytyy. Ja intoa! Olen tutustunut lyhyessä ajassa uusiin ihmisiin ja uusiin ajatuksiin.

Sattumalta ja onnenkantamoisena saimme nopeasti vuokrattua yhdistykselle hienon ja persoonallisen näyttelytilan vanhasta kivitalosta Tampereen keskustasta, Galleria Rongan. Loppurutistuksen jälkeen heinäkuun alussa upea galleriamme aloitti toimintansa.

Kaksi ensimmäistä yhteisnäyttelyä esitteli taiteilijajäsenemme teoksia ja tänään on jo toisen yksityisnäyttelyn avajaiset. Itselläni on oma näyttely ensi vuoden toukokuussa.

Käy tutustumassa yhdistyksemme ja gallerian nettisivuihin osoitteessa www.avarataide.fi

2 kommenttia:

  1. Onpa sinulla mielenkiintoista puuhaa. Heti tietysti kiinnosti käydä vilkaisemassa sivuja. Teillä siellä Tampereella on yhteishenkeä, tahtoa ja mahdollisuuksia löytää jopa tila idealle jossa toimia. Täältä sellaiset edellytykset puuttuvat...savolaiset!

    VastaaPoista
  2. Tule joskus käymään jos täällä päin liikut.

    VastaaPoista