RATSASTUSRETKELLÄ
Eilen olin toista kertaa Ikaalisissa Luomajärven Hevoskievarin järjestämällä ratsastusretkellä. Meitä oli vetäjän lisäksi neljä ratsukkoa ja ratsastimme metsäteillä kolmisen tuntia. Tunnin ajan pidimme taukoa laavulla syöden eväitä ja juoden kuumaa kahvia tai teetä. Saimme paistaa makkaraa ja halsterissa paahdoimme juustoruisleipiä. Voi että maistui hyvälle! Hevoset saivat sillä aikaa heinäannoksen.
Minulla oli ratsuna suomenhevosruuna nimeltä Toivo. Toivolla oli energiaa ja ensimmäisen laukan aikana tuntui, että nyt taitaa Toivo päättää minne mennään, mutta tulimme pian yhteisymmärrykseen ja loppumatka sujui hyvin.
Tuntui kuin olisi ollut mukana fantasiaelokuvan kohtauksessa, kun ratsastimme lumeen peittyneessä metsässä. Monella polulla puut ja oksat olivat taipuneet lumen painosta alas, ja saimme pujotella niiden välistä ja varoa lumen putoamista niskaan.
Tuntui niin sykähdyttävältä laukata pellolla pehmeässä lumessa tai metsätietä pitkin pitkät pätkät. Vetäjän arvion mukaan retkellä oli pituutta ainakin 15 km, jollei jopa 20 km. Nuoruuden ratsastusmuistot palasivat elävänä mieleen. Murheet ja kiireet unohtuivat retken aikana jonnekin kauas taka-alalle. Olin toista kertaa lännensatulassa ja se kyllä tuntuu maastossa hyvältä. Suosittelen paikkaa kaikille hevosista ja ratsastuksesta innostuneille!
Eilen olin toista kertaa Ikaalisissa Luomajärven Hevoskievarin järjestämällä ratsastusretkellä. Meitä oli vetäjän lisäksi neljä ratsukkoa ja ratsastimme metsäteillä kolmisen tuntia. Tunnin ajan pidimme taukoa laavulla syöden eväitä ja juoden kuumaa kahvia tai teetä. Saimme paistaa makkaraa ja halsterissa paahdoimme juustoruisleipiä. Voi että maistui hyvälle! Hevoset saivat sillä aikaa heinäannoksen.
Minulla oli ratsuna suomenhevosruuna nimeltä Toivo. Toivolla oli energiaa ja ensimmäisen laukan aikana tuntui, että nyt taitaa Toivo päättää minne mennään, mutta tulimme pian yhteisymmärrykseen ja loppumatka sujui hyvin.
Tuntui kuin olisi ollut mukana fantasiaelokuvan kohtauksessa, kun ratsastimme lumeen peittyneessä metsässä. Monella polulla puut ja oksat olivat taipuneet lumen painosta alas, ja saimme pujotella niiden välistä ja varoa lumen putoamista niskaan.
Tuntui niin sykähdyttävältä laukata pellolla pehmeässä lumessa tai metsätietä pitkin pitkät pätkät. Vetäjän arvion mukaan retkellä oli pituutta ainakin 15 km, jollei jopa 20 km. Nuoruuden ratsastusmuistot palasivat elävänä mieleen. Murheet ja kiireet unohtuivat retken aikana jonnekin kauas taka-alalle. Olin toista kertaa lännensatulassa ja se kyllä tuntuu maastossa hyvältä. Suosittelen paikkaa kaikille hevosista ja ratsastuksesta innostuneille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti