UUSI TUTTAVUUS
Sain aina niin ihanan ystävälliseltä naapuriltani alkukesästä minulle ihan outoja spaghettikurpitsan taimia ja iskin ne kompostin päälle. Sen kummemmin niitä hoitamatta, kastelin kun muistin, sain sadoksi kuusi isoa spaghettikurpitsaa. Viime viikolla pakkanen kurtisti kurpitsan lehdet, katsotaan kasvavatko kaksi pientä kurpitsaa enää ollenkaan.
Netistä tutkin ohjeita, ja opin, että spaghettikurpitsan voi keittää kokonaisena, jos kattilaan mahtuu, tai puolikkaana kuorineen päivineen. Uunissakin voi kypsentää sekä mikrossa. Keittoaika on noin puoli tuntia koosta riippuen. Minun olivat niin isoja, etteivät kokonaisena mahtuneet kattilaan, ja puolikas oli muutenkin sopiva annos kahdelle.
Ennen keittämistä kaavitaan keskustasta siemenet pois, ja niitä on paljon... Laitoin osan siemenistä talteen ensi kesää varten. Syötävä osa on siis reunoilla oleva kiinteä osa.
Tässä on valmista keitettyä spaghettikurpitsaa. Pehmenneestä kurpitsasta kaavitaan reunoista irti syötävä osa, ja se on säikeistä, hiukan spaghettimaista. Itse olen tainnut keittää tätä hiukan liian kauan.
Kurpitsaa käytetään ja syödään kuin oikeaakin spaghettiakin. Se on aika miedon makuista. Ihan hyvää, mutta en pelkästään söisi, mutta kastikkeen kanssa maukasta. Kokeilin linssikastikkeen ja tomaattisen soijarouhekastikkeen kanssa. Ja parmesanrouhetta päälle!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti