tiistai 24. toukokuuta 2011

ALSTADT





























Dokumentaatiokeskuksen ahdistavuuden jälkeen lähdimme rauhoittumaan vanhaan kaupunkiin. Yksi osa vanhaa kaupunkia on idyllinen kapeine kujineen, ja sen takia juuri täynnä baareja, ravintoloita ja hotelleja.

Kävimme Wallraf das Museumissa, taidemuseossa, jossa oli isot kokoelmat kuvataidetta keskiajalta impressionismiin. Vaihtuvana näyttelynä oli Alexandre Cabanelin maalausten näyttely, jonka interiöörin oli huippusuunnittelija Christian Lacroix suunnitellut. Cabanel oli minulle ihan uusi nimi. Hän oli 1800-luvun tunnustetuimpia salonkimaalareita ja hänen muotokuvamallikseen pääsystä kilpailtiin. Hän oli teknisesti hyvin taitava maalari, mutta on jäänyt taidehistoriassa akateemisuudessaan impressionistien jalkoihin.

Päädyimme syömään puiston ja Reinin reunamille ulkoterasille. Annokseni oli kasvislasagne, joka oli kyllä hyvää, mutta ei mikään laihduttajan unelma paksuine juustokuorrutuksineen. Mutta kukapa nyt linjojaan lomalla miettii, en minä ainakaan. (Jos niissä nyt enää mitään miettimistä onkaan..) Hyvä ruoka on minulle tärkeää, ja matkan onnistumiseen vaikuttaa suuresti minkälaista ruokaa saa syödäkseen. Muistoksi siis itselleni näitä ruoka-annoksia kuvailen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti