tiistai 27. tammikuuta 2009
maanantai 26. tammikuuta 2009
ESTETIIKKAA...
Löysin vanhoja estetiikka-kurssin oppimistehtäviä vuodelta 1994. Tässä osa yhdestä esseestä:
KEHITYS NYKYISEEN TAIDEJÄRJESTELMÄÄN JA SEN SISÄLTÖ
Nykyiset taidelajit jaan viiteen ryhmään, mutta pääalojen mukaan, en yksittäisten lajien. Haluan saada kokonaiskuvan, mitä nykyään luetaan taiteen piiriin kuuluvaksi. Se on vaikeaa, koska lajit ovat pyrkineet lähestymään toisiaan. Myös monesti rajaa viihteen ja taiteen välillä on hankala vetää.
Ensimmäisenä pääryhmänä ovat kuvataiteet, joihin luen maalaustaiteen, kuvanveiston, taidegrafiikan, piirustuksen, valokuvataiteen, elokuvataiteen ja videotaiteen. Lisäksi kuvataiteisiin voi lukea sellaisen uudemman taidemuodon kuin performance. Se kylläkin yhdistää monia taidelajeja keskenään (kuvataiteet, musiikki, tanssi, teatteri), mutta sen juuret ajatuksineen ja toteutuksineen ovat lähtöisin kuvataiteen ajatusmaailmasta. Suurin osa performancen tekijöistä on kuvataiteilijoita ja performance liitetään aina ennemmin kuvataidenäyttelyihin kuin esim. musiikkiesityksiin.
Jos tarkastelen kuvataiteen yksittäisiä lajeja yksitellen, maalaus korostuu elinvoimaisimpana, mutta en tarkoita samaa kuin arvostetuimpana. Elinvoimaisuuteen vaikuttaa maalauskäsitteen räjähdysmäinen laajeneminen; enää ei pitäydytä seinä- tai kangaspinnassa. Eri tekniikoitakin on tällä vuosisadalla ilmestynyt huimasti; joko ne ovat todella vasta kehiteltyjä tai sitten otettu uudestaan käyttöön vuosisatojen takaa.
Kuvanveistoon ehkä hiukan menettänyt asemaansa tämän vuosisadan aikana muille (uusille) taidelajeille, varsinkinperinteisesä muodossaan. Luen kuvanveistoon ympäristötaiteen (maataide, tilataide), joka kyllä tällä hetkellä on suosiossa ekologisenkin ajattelun nousun myötä. se on kyseenalaistanut kuvanveiston vanhat mallit ja tuonut veistoa lähemmäksi nuoria taiteentekijöitä. Ympäristötaide on keskeisesti irrottautunut taidetta museoissa ja gallerioissa -ajattelusta ja tuonut taiteen lähemmäksi arkipäivää, osaksi meidän elämäämme ja ajatteluamme.
Grafiikka on saanut todellisen taiteellisen arvon, jos sitä seuraa kehityksessä taaksepäin, jolloin grafiikkaa käytettiin ennemminkin kirjapainollisiin menetelmiin tai opetustarkoituksiin. Grafiikassa on lukematon määrä eri tekniikoita ja kehityksen eteenpäin meno tuottaa niitä koko ajan lisää. Valokuvaus ja grafiikka ovat tietyissätekniikoissa kokonaan yhdistyneet. Tietokoneitten keksiminen on tuottanut tietokonegrafiikkaa, joka vielä lähtökuopissaan antaa tulevaisuudessa huimat mahdollisuudet.
Piirustustaide on hyvin perinteinen laji, kaiken kuvataiteen perusta. Nykyään suhteellisen harvoin esitetään pelkkää puhdasta piirustustaidetta, se on yleensä sitoutunut muihin lajeihin, esim. osaksi grafiikkaa tai maalausta. Onkin hyvin vaikea joskus määritellä milloin on kyseessä piirustus tai maalaus; missä raja vedetään. Pastellipiirustukset ovat hankalia; ne todella ovat samaan aikaan sekä piirustuksia että maalauksia. Sarjakuvataide on erittäin piirustuksellista, mutta en ehkä niin kärkkäästi olisi varma, onko sarjakuva vielä ansioitunut totaaliseksi taiteeksi.
Valokuvaus, kuten video - ja elokuvataidekin, on 1900-luvun taidetta. Valokuva mullisti kuvallista ajattelua ja oli yksi sysäys realistisen taiteen laskulle. Valokuvaus on ehkä saanut taistella itsensä yhdeksi taiteelliseksi ilmaisukeinoksi, mutta nyt se on ja pysyy samanarvoisena perinteisten lajien keskuudessa.
Elokuvataide juontaa juurensa tietysti valokuvauksesta ja siitä on nopeasti kehittynyt hyvin vaikutusvaltaiseksi, medioitten suosimaksi taidelajiksi. Vaikeutena on vetää rajaa ns. taide-elokuvien ja viihde-elokuvien välille. Usein nämä kaksi ovat sulassa sovussa keskenään. Taide-elokuvatkin ovat kyllä alkaneet saada suuren yleisön mielenkiinnon, esimerkkeinä Peter Greenaway ja Jane Campion.
Viimeisenä kuvataiteen alalajina olen erottanut videotaiteen, joka on suhteellisen uusi, nopeasti kehittyvä taidelaji, jonka merkitys huomataan aina vain enemmän. Videotaiteenkin voi elokuvan tapaan jaotella taiteeseen ja viihteeseen, mutta kumpikin saa toisiltaan vaikutteita. Musiikkivideoitten kuvallinen ajattelu on merkityksellistä niin taidevideoille kuin elokuvallekin, mutta itse musiikkivideot kyllä etupäässä tähtäävät esittelemänsä musiikin myyntilukujen edistämiseen.
Lähde: Paul Oskar Kristeller: The Modern System of the Arts
Löysin vanhoja estetiikka-kurssin oppimistehtäviä vuodelta 1994. Tässä osa yhdestä esseestä:
KEHITYS NYKYISEEN TAIDEJÄRJESTELMÄÄN JA SEN SISÄLTÖ
Nykyiset taidelajit jaan viiteen ryhmään, mutta pääalojen mukaan, en yksittäisten lajien. Haluan saada kokonaiskuvan, mitä nykyään luetaan taiteen piiriin kuuluvaksi. Se on vaikeaa, koska lajit ovat pyrkineet lähestymään toisiaan. Myös monesti rajaa viihteen ja taiteen välillä on hankala vetää.
Ensimmäisenä pääryhmänä ovat kuvataiteet, joihin luen maalaustaiteen, kuvanveiston, taidegrafiikan, piirustuksen, valokuvataiteen, elokuvataiteen ja videotaiteen. Lisäksi kuvataiteisiin voi lukea sellaisen uudemman taidemuodon kuin performance. Se kylläkin yhdistää monia taidelajeja keskenään (kuvataiteet, musiikki, tanssi, teatteri), mutta sen juuret ajatuksineen ja toteutuksineen ovat lähtöisin kuvataiteen ajatusmaailmasta. Suurin osa performancen tekijöistä on kuvataiteilijoita ja performance liitetään aina ennemmin kuvataidenäyttelyihin kuin esim. musiikkiesityksiin.
Jos tarkastelen kuvataiteen yksittäisiä lajeja yksitellen, maalaus korostuu elinvoimaisimpana, mutta en tarkoita samaa kuin arvostetuimpana. Elinvoimaisuuteen vaikuttaa maalauskäsitteen räjähdysmäinen laajeneminen; enää ei pitäydytä seinä- tai kangaspinnassa. Eri tekniikoitakin on tällä vuosisadalla ilmestynyt huimasti; joko ne ovat todella vasta kehiteltyjä tai sitten otettu uudestaan käyttöön vuosisatojen takaa.
Kuvanveistoon ehkä hiukan menettänyt asemaansa tämän vuosisadan aikana muille (uusille) taidelajeille, varsinkinperinteisesä muodossaan. Luen kuvanveistoon ympäristötaiteen (maataide, tilataide), joka kyllä tällä hetkellä on suosiossa ekologisenkin ajattelun nousun myötä. se on kyseenalaistanut kuvanveiston vanhat mallit ja tuonut veistoa lähemmäksi nuoria taiteentekijöitä. Ympäristötaide on keskeisesti irrottautunut taidetta museoissa ja gallerioissa -ajattelusta ja tuonut taiteen lähemmäksi arkipäivää, osaksi meidän elämäämme ja ajatteluamme.
Grafiikka on saanut todellisen taiteellisen arvon, jos sitä seuraa kehityksessä taaksepäin, jolloin grafiikkaa käytettiin ennemminkin kirjapainollisiin menetelmiin tai opetustarkoituksiin. Grafiikassa on lukematon määrä eri tekniikoita ja kehityksen eteenpäin meno tuottaa niitä koko ajan lisää. Valokuvaus ja grafiikka ovat tietyissätekniikoissa kokonaan yhdistyneet. Tietokoneitten keksiminen on tuottanut tietokonegrafiikkaa, joka vielä lähtökuopissaan antaa tulevaisuudessa huimat mahdollisuudet.
Piirustustaide on hyvin perinteinen laji, kaiken kuvataiteen perusta. Nykyään suhteellisen harvoin esitetään pelkkää puhdasta piirustustaidetta, se on yleensä sitoutunut muihin lajeihin, esim. osaksi grafiikkaa tai maalausta. Onkin hyvin vaikea joskus määritellä milloin on kyseessä piirustus tai maalaus; missä raja vedetään. Pastellipiirustukset ovat hankalia; ne todella ovat samaan aikaan sekä piirustuksia että maalauksia. Sarjakuvataide on erittäin piirustuksellista, mutta en ehkä niin kärkkäästi olisi varma, onko sarjakuva vielä ansioitunut totaaliseksi taiteeksi.
Valokuvaus, kuten video - ja elokuvataidekin, on 1900-luvun taidetta. Valokuva mullisti kuvallista ajattelua ja oli yksi sysäys realistisen taiteen laskulle. Valokuvaus on ehkä saanut taistella itsensä yhdeksi taiteelliseksi ilmaisukeinoksi, mutta nyt se on ja pysyy samanarvoisena perinteisten lajien keskuudessa.
Elokuvataide juontaa juurensa tietysti valokuvauksesta ja siitä on nopeasti kehittynyt hyvin vaikutusvaltaiseksi, medioitten suosimaksi taidelajiksi. Vaikeutena on vetää rajaa ns. taide-elokuvien ja viihde-elokuvien välille. Usein nämä kaksi ovat sulassa sovussa keskenään. Taide-elokuvatkin ovat kyllä alkaneet saada suuren yleisön mielenkiinnon, esimerkkeinä Peter Greenaway ja Jane Campion.
Viimeisenä kuvataiteen alalajina olen erottanut videotaiteen, joka on suhteellisen uusi, nopeasti kehittyvä taidelaji, jonka merkitys huomataan aina vain enemmän. Videotaiteenkin voi elokuvan tapaan jaotella taiteeseen ja viihteeseen, mutta kumpikin saa toisiltaan vaikutteita. Musiikkivideoitten kuvallinen ajattelu on merkityksellistä niin taidevideoille kuin elokuvallekin, mutta itse musiikkivideot kyllä etupäässä tähtäävät esittelemänsä musiikin myyntilukujen edistämiseen.
Lähde: Paul Oskar Kristeller: The Modern System of the Arts
maanantai 19. tammikuuta 2009
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
MOTIIVINI
Blogimaailma on tuntematon alue minulle. Samalla kun perustin oman blogini, olen oikeastaan ensimmäistä kertaa selaillut toisten blogeja. Olen miettinyt, miksi haluan pitää blogia ja julkaista tekstejäni verkossa julkisesti? Eikö omat nettisivuni riitä teoksieni esittelyyn? Mutta ne ovatkin ammattisivut, tiukassa muodossa. Täällä voin rauhassa esittää kaikennäköistä arkivalokuvaa ja mietteitä, kaikki ihanassa sotkussa keskenään. Vaaransa tällaisellä rönsyilyllä tietenkin on, silloin kukaan ei jaksa välttämättä lukea näistä mitään. Niin, ja tarvitseeko blogia jonkun lukea? Voiko olla julkinen päiväkirja, jota kukaan ei lue? Itse koen anonymiteetin ongelmana, koska teosteni kuvista joku minut kuitenkin tunnistaisi, ja en halunnut jättää niitä pois. Ehkä tämä on vain itserakasta harrastusta ja ajanvietettä. Tietysti markkinointiaspekti on aina mukana ammattikuvataiteilijan kaikissa "julkaisuissa".
Perusajatuksena kirjoittelullani on, etten yritä liikaa. En yritä (enkä voi) olla intellektuelli, erityisen kiinnostava tai älykäs, en ruodi filosofisia ongelmia, en kikkaile. En edes kauheasti editoi tekstiäni, kirjoitusvirheitä voi siis riittää... Vaikeaa on taiteilla kirjakielen ja puhekielen välillä, kuinka muodollista tekstiä haluan kirjoittaa.
Päiväkirjaa kirjoitin lapsena monta vuotta, mutta teini-iässä se hiipui pois. Opiskeluaikoina pidin hetken unipäiväkirjaa, jota itse asiassa on mielenkiintoista lukea vieläkin. Ehkä tällä hetkellä rakkaimpia kirjoituksia ovat Kreikan matkoilla pitämäni matkapäiväkirjat. Niitä lukiessa tulvahtaa mieleen hiukan jo hiipuneet muistot ja hetket, jopa maut ja hajut. Hauskoja sivuvivahteita antavat äitini kirjoittamat merkinnät hotellihuoneiden, bussimatkojen ja ruoka-annosten hinnoista. Työstin näistä teksteistä ja matkoilla ottamistani valokuvista jokunen vuosi sitten teossarjan mustesuihkutulosteina. Päiväkirjasivut on skannattu ja tulostettu kuultopaperille, jotka asettelin kyseisessä paikassa otetun valokuvan päälle. Kuvien kehykset ovat erilaisia halppiskehyksiä. Nämä ovat matkamuistoja, joissa on henkilökohtainen ja kollektiivinen taso.
Perusajatuksena kirjoittelullani on, etten yritä liikaa. En yritä (enkä voi) olla intellektuelli, erityisen kiinnostava tai älykäs, en ruodi filosofisia ongelmia, en kikkaile. En edes kauheasti editoi tekstiäni, kirjoitusvirheitä voi siis riittää... Vaikeaa on taiteilla kirjakielen ja puhekielen välillä, kuinka muodollista tekstiä haluan kirjoittaa.
Päiväkirjaa kirjoitin lapsena monta vuotta, mutta teini-iässä se hiipui pois. Opiskeluaikoina pidin hetken unipäiväkirjaa, jota itse asiassa on mielenkiintoista lukea vieläkin. Ehkä tällä hetkellä rakkaimpia kirjoituksia ovat Kreikan matkoilla pitämäni matkapäiväkirjat. Niitä lukiessa tulvahtaa mieleen hiukan jo hiipuneet muistot ja hetket, jopa maut ja hajut. Hauskoja sivuvivahteita antavat äitini kirjoittamat merkinnät hotellihuoneiden, bussimatkojen ja ruoka-annosten hinnoista. Työstin näistä teksteistä ja matkoilla ottamistani valokuvista jokunen vuosi sitten teossarjan mustesuihkutulosteina. Päiväkirjasivut on skannattu ja tulostettu kuultopaperille, jotka asettelin kyseisessä paikassa otetun valokuvan päälle. Kuvien kehykset ovat erilaisia halppiskehyksiä. Nämä ovat matkamuistoja, joissa on henkilökohtainen ja kollektiivinen taso.
maanantai 12. tammikuuta 2009
Mustepulloja.
Mustekynän teränvarsia.
sunnuntai 11. tammikuuta 2009
EUROVIISUILU
Pienenä tyttönä katsoin silmät sikkurallaan väsymyksestä Euroviisuja televisiosta. Oli hienoa valvoa myöhään ja laulukilpailussa oli mielestäni hienoa glamouria ja kansainvälisyyttä. Myöskin niin monen maan kerääntyminen yhteen laulamaan lauluja oli epätavallisen suurta pikkutytön maailmassa. Kilpailujen jälkeen naapurin tyttöjen kanssa äänitimme c-kasetille omat siansaksaiset versiot omista suosikeistamme.
Ihastus viisuihin jäi, ja jokavuosi lapsuudesta lähtien olen katsellut kansallista ja kansainvälistä kilpailua. Vain pari kertaa on tainnut jäädä väliin pakon edessä. Taideopiskeluaikoinakaan en jättänyt finaalin katsomista väliin vaikka se ei ehkä parhaiten sopinutkaan niinsanotusti älykkään ja tiedostavan taiteilijan arkkityyppiin. Hilpeyttä kiinnostukseni on ystävissäni monesti herättänyt ja kysymyksiä, miten voit olla kiinnostunut hömppäglitteristä?
Nettiyhteyden saaminen viitisen vuotta sitten kotiini herätti rakkaan intohimoni suuremmaksi ja teki siitä harrastuksen. Netissä avautuivat lukemattomat videoclipit aikaisemmista esityksistä, esittelyt artisteista, eri vuoden finaaleista ja faniklubien keskustelu- ja uutispalstat. Katsellessani pätkiä finaaleista ja yleisön hurmosta, innostuin aivan valtavasti ja päätin matkustaa lähivuosina hinnalla millä hyvänsä finaaliin. Ja varsinkin jos Kreikka voittaisi, silloin ei mikään voisi minua estää. Ja niinhän siinä kävi, Kreikka voitti euroviisut vuonna 2005!
Sinä vuonna kaikki meni putkeen... Hyvä ystäväni innostui matkasta, ja meitä onnisti kuin lotossa, ja saimme kuin ihmeen kautta netistä ostettua itsellemme liput viisufinaaliin. Monet jäivät ilman. Saimme varattua halvat lennot ja halvan hotellin Ateenan keskustasta. Jo ensimmäisenä iltana epävirallisessa viisufanien baarissa tutustuimme suomalais-brittiporukkaan, josta muodostui hyviä ystäviämme. Meillä oli hyperhauskaa joka ilta, ja kilpailuthan menivät miten menivät: Suomi tuli ja voitti! Miten voi olla jollakin niin hyvä onni, että ensimmäisessä Euroviisujen finaalissa lempikaupungissani Ateenassa Suomi voittaa! Elämäni parhaita matkoja.
Ystäväni kanssa saimme mahtavan oudon idean tehdä Helsingin kisoista dokumentaatiota ja työstää materiaalista taidenäyttely. Saimme näyttelyajan Tampereelta ja puurtaminen alkoi. Kuvasimme Suomen esikarsintoja, finaalia, ystäviemme kanssa vietettyjä viisuiltoja ja ennakkokatselmusäänestyksiä. Hyvä onnemme jatkui ja saimme kumpikin lehdistökortin kotikisoihimme Helsingissä ja pääsimme seuraamaan harjoituksia ja pressitilaisuuksia. Uskomaton kokemus ja ihan uusi maailma minulle. Helsinkiläisessä galleriassa pyöritimme samaan aikaan e-loungea viisuihin liittyen, joten työn määrä oli aikamoinen. Puolitoista viikkoa jaksoimme puurtaa ja kerätä materiaalia ja hiukan juhliakin...
Näyttelystä muodostui instaallatio viisufaniudesta. Teimme videokoosteita, joissa haastattelimme faniystäviämme, kuvasimme omia illanistujaisiamme ja faneja Helsingin humussa. Oma tuotemerkkimme CAMPvision esiintyi tekstiileissä, joihin painoimme kuvia viisufaneista lippujensa ja karnevaaliasujensa kanssa. Fanit olivat pääosassa myös isohkoissa CAMPvision julisteissa. Lasivitriinissä oli esillä kaikenlaista viisutapahtumaan liittyvää fanikrääsää. Kuvataiteilijana ajattelin näyttelyn olevan itsemurhaa, mutta kriitikko oli ymmärtänyt ajatuksemme ja kirjoitti hyvin positiivisesti ja ymmärtävästi näyttelystämme.
Viisufanius jatkuu edelleen, ja viime perjantaina alkoivat Suomen esikarsinnat. Paikan päällä piti tietysti olla tv-yleisönä... Uusi viisuvuosi on alkanut jälleen! Moskovaan en ole kuitenkaan tänä vuonna lähdössä. Olen saanut paljon uusia ystäviä euroviisuilun myötä, ja yhteinen harrastus muiden kanssa on hauskaa! Jos ymmärtää camp-viihdettä, niin ymmärtää euroviisuja. Kyse ei ole maailman laadukkaimman musiikin kilpailusta, vaikka helmiä aina mukaan mahtuu. Oman genren sisällä voi arvostaa joitain kappaleita todella paljon, jotkut ovat taas niin huonoja, ettei niistä voi kuin pitää. Monissa kappaleissa on tahatonta huumoria ja ylidramatiikkaa ja sellaista pönötystä että... Kyse on kokonaisuudesta, yleisestä ilmapiiristä, hengestä, kliseisestä ajatuksesta rauhanomaisesta kilpailusta kulttuurin saralla joka yhdistää eikä erota. Huonous pitää ymmärtää, pitää viisut omana ylhäisenä tapahtumana, ja antaa Euroopan kansojen hyväntahtoisesti tehdä jotain yhdessä. Kappaleita fanienkin kesken arvostellaan yleisin musiikillisin kriteerein, mutta järkevän arvostelun on pysyttävä viisukategorian sisällä. Kappaleet elävät vain kiinni Euroviisukontekstissa.
Tähän touhuun hullu hullaantuu, kun tarpeeksi syvälle antaa itsensä mennä...
Pienenä tyttönä katsoin silmät sikkurallaan väsymyksestä Euroviisuja televisiosta. Oli hienoa valvoa myöhään ja laulukilpailussa oli mielestäni hienoa glamouria ja kansainvälisyyttä. Myöskin niin monen maan kerääntyminen yhteen laulamaan lauluja oli epätavallisen suurta pikkutytön maailmassa. Kilpailujen jälkeen naapurin tyttöjen kanssa äänitimme c-kasetille omat siansaksaiset versiot omista suosikeistamme.
Ihastus viisuihin jäi, ja jokavuosi lapsuudesta lähtien olen katsellut kansallista ja kansainvälistä kilpailua. Vain pari kertaa on tainnut jäädä väliin pakon edessä. Taideopiskeluaikoinakaan en jättänyt finaalin katsomista väliin vaikka se ei ehkä parhaiten sopinutkaan niinsanotusti älykkään ja tiedostavan taiteilijan arkkityyppiin. Hilpeyttä kiinnostukseni on ystävissäni monesti herättänyt ja kysymyksiä, miten voit olla kiinnostunut hömppäglitteristä?
Nettiyhteyden saaminen viitisen vuotta sitten kotiini herätti rakkaan intohimoni suuremmaksi ja teki siitä harrastuksen. Netissä avautuivat lukemattomat videoclipit aikaisemmista esityksistä, esittelyt artisteista, eri vuoden finaaleista ja faniklubien keskustelu- ja uutispalstat. Katsellessani pätkiä finaaleista ja yleisön hurmosta, innostuin aivan valtavasti ja päätin matkustaa lähivuosina hinnalla millä hyvänsä finaaliin. Ja varsinkin jos Kreikka voittaisi, silloin ei mikään voisi minua estää. Ja niinhän siinä kävi, Kreikka voitti euroviisut vuonna 2005!
Sinä vuonna kaikki meni putkeen... Hyvä ystäväni innostui matkasta, ja meitä onnisti kuin lotossa, ja saimme kuin ihmeen kautta netistä ostettua itsellemme liput viisufinaaliin. Monet jäivät ilman. Saimme varattua halvat lennot ja halvan hotellin Ateenan keskustasta. Jo ensimmäisenä iltana epävirallisessa viisufanien baarissa tutustuimme suomalais-brittiporukkaan, josta muodostui hyviä ystäviämme. Meillä oli hyperhauskaa joka ilta, ja kilpailuthan menivät miten menivät: Suomi tuli ja voitti! Miten voi olla jollakin niin hyvä onni, että ensimmäisessä Euroviisujen finaalissa lempikaupungissani Ateenassa Suomi voittaa! Elämäni parhaita matkoja.
Ystäväni kanssa saimme mahtavan oudon idean tehdä Helsingin kisoista dokumentaatiota ja työstää materiaalista taidenäyttely. Saimme näyttelyajan Tampereelta ja puurtaminen alkoi. Kuvasimme Suomen esikarsintoja, finaalia, ystäviemme kanssa vietettyjä viisuiltoja ja ennakkokatselmusäänestyksiä. Hyvä onnemme jatkui ja saimme kumpikin lehdistökortin kotikisoihimme Helsingissä ja pääsimme seuraamaan harjoituksia ja pressitilaisuuksia. Uskomaton kokemus ja ihan uusi maailma minulle. Helsinkiläisessä galleriassa pyöritimme samaan aikaan e-loungea viisuihin liittyen, joten työn määrä oli aikamoinen. Puolitoista viikkoa jaksoimme puurtaa ja kerätä materiaalia ja hiukan juhliakin...
Näyttelystä muodostui instaallatio viisufaniudesta. Teimme videokoosteita, joissa haastattelimme faniystäviämme, kuvasimme omia illanistujaisiamme ja faneja Helsingin humussa. Oma tuotemerkkimme CAMPvision esiintyi tekstiileissä, joihin painoimme kuvia viisufaneista lippujensa ja karnevaaliasujensa kanssa. Fanit olivat pääosassa myös isohkoissa CAMPvision julisteissa. Lasivitriinissä oli esillä kaikenlaista viisutapahtumaan liittyvää fanikrääsää. Kuvataiteilijana ajattelin näyttelyn olevan itsemurhaa, mutta kriitikko oli ymmärtänyt ajatuksemme ja kirjoitti hyvin positiivisesti ja ymmärtävästi näyttelystämme.
Viisufanius jatkuu edelleen, ja viime perjantaina alkoivat Suomen esikarsinnat. Paikan päällä piti tietysti olla tv-yleisönä... Uusi viisuvuosi on alkanut jälleen! Moskovaan en ole kuitenkaan tänä vuonna lähdössä. Olen saanut paljon uusia ystäviä euroviisuilun myötä, ja yhteinen harrastus muiden kanssa on hauskaa! Jos ymmärtää camp-viihdettä, niin ymmärtää euroviisuja. Kyse ei ole maailman laadukkaimman musiikin kilpailusta, vaikka helmiä aina mukaan mahtuu. Oman genren sisällä voi arvostaa joitain kappaleita todella paljon, jotkut ovat taas niin huonoja, ettei niistä voi kuin pitää. Monissa kappaleissa on tahatonta huumoria ja ylidramatiikkaa ja sellaista pönötystä että... Kyse on kokonaisuudesta, yleisestä ilmapiiristä, hengestä, kliseisestä ajatuksesta rauhanomaisesta kilpailusta kulttuurin saralla joka yhdistää eikä erota. Huonous pitää ymmärtää, pitää viisut omana ylhäisenä tapahtumana, ja antaa Euroopan kansojen hyväntahtoisesti tehdä jotain yhdessä. Kappaleita fanienkin kesken arvostellaan yleisin musiikillisin kriteerein, mutta järkevän arvostelun on pysyttävä viisukategorian sisällä. Kappaleet elävät vain kiinni Euroviisukontekstissa.
Tähän touhuun hullu hullaantuu, kun tarpeeksi syvälle antaa itsensä mennä...
torstai 8. tammikuuta 2009
TAITEENI HISTORIA
Jo lukioaikoina kiinnostuin antiikin Rooman ja Kreikan taiteesta sekä mytologiasta. Opiskelin silloin latinaa, ja oppikirja kertoi antiikin historiasta, taiteesta ja mytologiasta kiinnostavasti. Opiskellessani kuvataidetta kiinnostus muuntui aiheiksi, joissa käsittelin taidehistoriaa ja myyttisiä hahmoja. Taidekoulussa tutkin muinaisen Egyptin jumalhahmoja, ja tein lopputyökseni maalaussarjan Heliopoliksen jumalista.
Valmistuttuani päätekniikoikseni ovat muodostuneet öljyväri ja pastelliliitu. Ensimmäisessä sarjassani tutkin mytologisia kissahahmoja pastelliliidulla. Töissäni esiintyivät Egyptin ja Kreikan sfinksit, Egyptin kissapäiset jumalhahmot ja omat kissani. Seksuaalisuus, naiseus, alitajunta, ikiaikaiset myytit kietoutuivat yhteen.
Öljyvärimaalauksissa jatkoin aihekokonaisuutta. Yhdistin antiikin Kreikan myyttisiä tarinoita ja taidehistoriasta tuttuja veistoksia oman elämäni kuvauksiin. Teoksissa on monta eri tasoa, muinaisuus ja nykyisyys, taru ja totuus, yleinen ja henkilökohtainen, kreikkalainen kulttuuri ja suomalaisuus.
Kiinnostuin mytologian kautta myös muinaisista kasviaiheista, kasviornamentiikasta ja niihin liittyvistä myyteistä. Työstin pastelliliidulla näyttelykokonaisuuden Flora ja Fauna. Myös suomalaiset lapsuudesta tutut kellokukat kiinnostivat minua. Piirsin myös isohkoja töitä kissaeläinten turkin kuvioinneista. Täplät ja viirut muuntuivat suurennettuna geometrisiksi kuvioiksi, koristeellisiksi pinnoiksi.
Panthera-sarja sysäsi minua toiselle tielle ilmaisussa. Minusta tuntui että olin kalunnut symbolistis-realistis-mytologista aihemaailmaa jo kauan, enkä saanut siitä mitään irti. Halusin kokeilla jotain ihan toisenlaista, vaikka se tietäisi palaamista alkuun, kaiken uudelleen oppimista. Hapuilin, ja sain idean revontuli-aiheesta. Irtauduin realistisesta muodosta ja aloin maalata värimaalauksen keinoin. Se oli -ja on- vaikeaa. Ei voi tukeutua muotoon, vaan värien väliset suhteet ja maalausjälki korostuvat entisestään. Tuntui etten osaa enkä ymmärrä mitään maalaamisesta enkä sitäkään vähää värien rinnastuksesta. Onneksi jatko-opintojeni kautta sain arvostetun taidemaalarin ohjausta ja pääsin hiukan eteenpäin. Aurora Borealis -maalaussarja syntyi. Realistinen lähtökohta helpotti tekemistäni, mutta lopputuloksessa pyrin värin ja valon vaikutelmaan, en kopiointiin revontulen todellisesta ulkoasusta. Näyttelyssä yhdistin maalauksiin elektronista avaruusmusiikkia.
Halusin päästä syvemmälle värimaalauksessa ja luopua realistisesta aihemaailmasta kokonaan. Punainen -sarja syntyi kahteen näyttelyyn. Lähtökohtana oli pelkästään punainen väri ja siihen liitetyt tunteet ja symbolit. Värini muuttuivat vieläkin voimakkaammiksi, ja aloin kiinnostua värin mosaiikkimaisesta leikistä maalauksen pinnalla. Syvyys poistui. Makeat väririnnastukset antoivat töilleni koristeellisen, esteettisen silauksen. Aloinkin kutsua maalauksiani "karkkimaalauksiksi".
Väliprojekteina liuin hiukan eri suuntaan. Ryhmänäyttelyyn tein käsitteellisiä kuvatulosteita ja isompana projektina taiteilijaystäväni kanssa teimme näyttelyn, joka itsessään oli sekä henkilökohtainen että ulkopuolinen installaatio Euroviisufaniudesta. Siihen liittyi valokuvaa, videota, dokumentointia, erilaisia yksittäisiä installaatioita, joissa käytimme tekstiilejä ja fanikrääsää. Oli oikein virkistävää sukeltaa aivan outojen tekniikoiden maailmaan. Ja hauskaa!
Palasin värimaalauksen pariin. Halusin kokeilla erilaista maalauspohjaa kuin kangas. Tein joitain kokeiluja alumiinille, mutta en tullut sinuiksi sen kanssa ollenkaan. Nyt olen maalannut MDF-levylle, ja se tuntuu hyvältä. Muotokieleni muuntui hiukan viimeisimmässä sarjassani. Geometriset kuviot ovat taas nousseet maalauskieleeni.
Katsotaan mihin tästä. Hiukan olen taas palannut pastellilla esittävään, ja mytologia ujuttautuu mukaan uudelleen. Ehkä yhdistän kummatkin...
Jo lukioaikoina kiinnostuin antiikin Rooman ja Kreikan taiteesta sekä mytologiasta. Opiskelin silloin latinaa, ja oppikirja kertoi antiikin historiasta, taiteesta ja mytologiasta kiinnostavasti. Opiskellessani kuvataidetta kiinnostus muuntui aiheiksi, joissa käsittelin taidehistoriaa ja myyttisiä hahmoja. Taidekoulussa tutkin muinaisen Egyptin jumalhahmoja, ja tein lopputyökseni maalaussarjan Heliopoliksen jumalista.
Valmistuttuani päätekniikoikseni ovat muodostuneet öljyväri ja pastelliliitu. Ensimmäisessä sarjassani tutkin mytologisia kissahahmoja pastelliliidulla. Töissäni esiintyivät Egyptin ja Kreikan sfinksit, Egyptin kissapäiset jumalhahmot ja omat kissani. Seksuaalisuus, naiseus, alitajunta, ikiaikaiset myytit kietoutuivat yhteen.
Öljyvärimaalauksissa jatkoin aihekokonaisuutta. Yhdistin antiikin Kreikan myyttisiä tarinoita ja taidehistoriasta tuttuja veistoksia oman elämäni kuvauksiin. Teoksissa on monta eri tasoa, muinaisuus ja nykyisyys, taru ja totuus, yleinen ja henkilökohtainen, kreikkalainen kulttuuri ja suomalaisuus.
Kiinnostuin mytologian kautta myös muinaisista kasviaiheista, kasviornamentiikasta ja niihin liittyvistä myyteistä. Työstin pastelliliidulla näyttelykokonaisuuden Flora ja Fauna. Myös suomalaiset lapsuudesta tutut kellokukat kiinnostivat minua. Piirsin myös isohkoja töitä kissaeläinten turkin kuvioinneista. Täplät ja viirut muuntuivat suurennettuna geometrisiksi kuvioiksi, koristeellisiksi pinnoiksi.
Panthera-sarja sysäsi minua toiselle tielle ilmaisussa. Minusta tuntui että olin kalunnut symbolistis-realistis-mytologista aihemaailmaa jo kauan, enkä saanut siitä mitään irti. Halusin kokeilla jotain ihan toisenlaista, vaikka se tietäisi palaamista alkuun, kaiken uudelleen oppimista. Hapuilin, ja sain idean revontuli-aiheesta. Irtauduin realistisesta muodosta ja aloin maalata värimaalauksen keinoin. Se oli -ja on- vaikeaa. Ei voi tukeutua muotoon, vaan värien väliset suhteet ja maalausjälki korostuvat entisestään. Tuntui etten osaa enkä ymmärrä mitään maalaamisesta enkä sitäkään vähää värien rinnastuksesta. Onneksi jatko-opintojeni kautta sain arvostetun taidemaalarin ohjausta ja pääsin hiukan eteenpäin. Aurora Borealis -maalaussarja syntyi. Realistinen lähtökohta helpotti tekemistäni, mutta lopputuloksessa pyrin värin ja valon vaikutelmaan, en kopiointiin revontulen todellisesta ulkoasusta. Näyttelyssä yhdistin maalauksiin elektronista avaruusmusiikkia.
Halusin päästä syvemmälle värimaalauksessa ja luopua realistisesta aihemaailmasta kokonaan. Punainen -sarja syntyi kahteen näyttelyyn. Lähtökohtana oli pelkästään punainen väri ja siihen liitetyt tunteet ja symbolit. Värini muuttuivat vieläkin voimakkaammiksi, ja aloin kiinnostua värin mosaiikkimaisesta leikistä maalauksen pinnalla. Syvyys poistui. Makeat väririnnastukset antoivat töilleni koristeellisen, esteettisen silauksen. Aloinkin kutsua maalauksiani "karkkimaalauksiksi".Väliprojekteina liuin hiukan eri suuntaan. Ryhmänäyttelyyn tein käsitteellisiä kuvatulosteita ja isompana projektina taiteilijaystäväni kanssa teimme näyttelyn, joka itsessään oli sekä henkilökohtainen että ulkopuolinen installaatio Euroviisufaniudesta. Siihen liittyi valokuvaa, videota, dokumentointia, erilaisia yksittäisiä installaatioita, joissa käytimme tekstiilejä ja fanikrääsää. Oli oikein virkistävää sukeltaa aivan outojen tekniikoiden maailmaan. Ja hauskaa!
Palasin värimaalauksen pariin. Halusin kokeilla erilaista maalauspohjaa kuin kangas. Tein joitain kokeiluja alumiinille, mutta en tullut sinuiksi sen kanssa ollenkaan. Nyt olen maalannut MDF-levylle, ja se tuntuu hyvältä. Muotokieleni muuntui hiukan viimeisimmässä sarjassani. Geometriset kuviot ovat taas nousseet maalauskieleeni.Katsotaan mihin tästä. Hiukan olen taas palannut pastellilla esittävään, ja mytologia ujuttautuu mukaan uudelleen. Ehkä yhdistän kummatkin...
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
EKOLOGISIA MIETTEITÄ
Ekologisuus ja luonnonsuojelu ovat sydäntäni lähellä, ja kannan huolta ympäristön tilasta ja tulevaisuudestamme. Tai ehkä enemmän kannan huolta maapallon tulevaisuudesta kuin ihmisen tulevaisuudesta. Ihminen saa sen mitä itse itselleen tekee.
Varmaan suurin osa on huolestunut ilmastonmuutoksesta jne., mutta kuka on oikeasti valmis tekemään suuria ratkaisuja elämässään ja huonontamaan elintasoaan? Ei juuri kukaan, kiihkoilijat ja fanaatikot ehkä. Elän jatkuvassa itsesyytöksentilassa. Miksi et tee noin ja miksi et käytä tuota tuon sijasta? Asioita missä pitäisi tehdä valintoja, on jo niin paljon, ettei kukaan pysty siihen. Tiedämme liikaa, jokaisen asian elinkaaren toiselta puolelta maapalloa tänne meille Pohjolaan. Kapitalistista riistoa tapahtuu täällä ja sademetsää tuhotaan tuolla ja lapsiraukat punovat mattoja siellä ja eläimiä nyljetään ja kidutetaan kaukana täältä. Mutta silti pitäisi vain yrittää, toivoaan ei voi menettää. Ja kliseisesti: tulevia sukupolvia on mietittävä, meillä on velvollisuus siihen.
Pienistä asioista muutos alkaa, meille toitotetaan. Onhan se totta, mutta mitä minun piipertäminen auttaa, jos teollisuus- ja energiajätit mylläävät maapalloa miten mielivät?
Kyllä, hyötykävelen aina kun mahdollista.
Kyllä, käytän julkisia kulkuneuvoja. Tietenkin, koska minulla ei ole autoa eikä ajokorttia.
Kyllä, yritän kierrättää mahdollisimman paljon. Paperit, biojätteet, pahvipakkaukset, pienmetallin, lasit kierrätän. Muovit ja sekalaiset jätteet päätyvät vielä tavalliseen roskikseen.
Kyllä, olen niin köyhä että shoppailuni ja kerskakuluttamiseni on aikas vähäistä.
Kyllä, olen niin köyhä etten pääse edes joka vuosi lentokoneella kaikkiin ihaniin matkakohteisiin.
Kyllä, asuntoni huoneenlämpö on varmaankin sen +20 C tai vähemmän.
Kyllä, yritän pestä pyykkini +30 C ja +40 C asteessa, joskus lakanat +60 C.
Kyllä, yritän pitää aina ostosmatkoilla mukana omia kangaskasseja tai reppua.
Kyllä, ostan aina onnellisten kanojen munia.
Kyllä, lopetin tupakanpolton. Kylläkin muista kuin luonnonsuojelullisista lähtökohdista.
Kyllä, en syö lihaa.
Mutta...
En osta pelkästään kotimaisia ja luomutuotteita.
En käytä ekosähköä, vaikka asun vanhassa sähkölämmitteisessä puutalossa.
En osta pelkästään hintavia ja kestäviä tuotteita.
En ole vaihtanut kaikkia lamppujani energiansäästölampuiksi.
En omista uusia energiapihejä kodinkoneita.
En aina katkaise välillä vettä ollessani suihkussa muualla kuin kotona. Kotona on pakko, että lämmintä vettä riittäisi koko ajaksi.
***
Olen siis pesco-ovo-lacto-vegetaristi eli en varsinaisesti puhdas kasvissyöjä ollenkaan. Nimihirviö tarkoittaa että syön kalaa (pesco), kananmunia (ovo) ja maitotuotteita (lacto), mutta en kanaa enkä punaista lihaa. Olen liian nautinnonhaluinen että luopuisin ihan kaikesta. Kalan syönti on aika ristiriitaista ajatusmallilleni, mutta vielä olen asian käsittelyn sysännyt mieleni perukoille. Täytyy kyllä myöntää, että itse harvemmin teen kalasta mitään. Ainoat poikkeukset ovat heikkoina hetkinä pikaruokana kalapuikot ja seiti.
Lopetin lihansyönnin opiskeluaikoinani eli 17-18 vuotta sitten. Aluksi varmaankin kokeilunhalusta ja näyttämisen halusta. Tietenkin takana oli myös eettisiä ajatelmia eläinten tehotuotannosta jne., mutta en ole fanaattinen asian suhteen ollut ikinä. Vaikeaa ei ole ollut koskaan. En kaipaa lihaa ollenkaan. Ainoastaan mustaamakkaraa olisi kivaa joskus maistaa!
Tylsää mielestäni on se, että eläimistä tehtyjä lihatuotteita saa halvemmalla kuin kasviksista tehtyjä. En ymmärrä ollenkaan, miten jauhelihapihvi voi olla edullisempaa kuin kasvispihvi. Mielestäni se kertoo jo paljon miten ihmiskunta arvostaa eläinkuntaa. Karmaisevat tarinat ja kuvat tehotuotannosta ympäri maailmaa eivät saa minua innostumaan lihansyönnistä.
***
Ruoanlaittotaitoni on kaukana gourmet-harrastelusta ja hienostelusta. Rakastan hyvää ja hyvin laitettua ruokaa, mutta itse teen etupäässä rehtiä ja rehevää kotiruokaa kasviksista. Kreikkalaista ruokaa suorastaan jumaloin, ja sitä välillä teen varsinkin äidilleni. En jaksa olla tarkka keittoajoista ja enkä jaksa noudattaa kovin monimutkaisia, koukeroisia ruokaohjeita. Mutta laitetaan tässä yksi ruokaohje, jota juuri tänään (ja niin monena muuna päivänä) tein. Olen sen netistä löytänyt, nyt en muista enää yhtään mistä sivustolta, anteeksi siitä. Itse teen ohjeen yleensä ainakin tuplana, ja syön sitä monta päivää. On todella hyvää!
Porkkana-linssikastike riisille
2 rkl öljyä
2 porkkanaa
1 sipuli pilkottuna
2 valkosipulinkynttä
1 kasvisliemikuutio
6 dl vettä
1-2 dl punaisia linssejä
1 rkl jauhoja
1 prk kermaa
mausteena currya ja mustapippuria, hieman sokeria
Hauduta porkkanaraastetta ja pilkottuja sipuleita öljyssä. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Lisää linssit kun neste kiehuu. Kun linssit ovat kypsiä (n. 10 min), suurusta kastike jauhoilla, lisää kerma ja mausta currylla ja mustapippurilla ja ripauksella sokeria. Voi myös käyttää soijakermaa ja jauhoja.
Ekologisuus ja luonnonsuojelu ovat sydäntäni lähellä, ja kannan huolta ympäristön tilasta ja tulevaisuudestamme. Tai ehkä enemmän kannan huolta maapallon tulevaisuudesta kuin ihmisen tulevaisuudesta. Ihminen saa sen mitä itse itselleen tekee.
Varmaan suurin osa on huolestunut ilmastonmuutoksesta jne., mutta kuka on oikeasti valmis tekemään suuria ratkaisuja elämässään ja huonontamaan elintasoaan? Ei juuri kukaan, kiihkoilijat ja fanaatikot ehkä. Elän jatkuvassa itsesyytöksentilassa. Miksi et tee noin ja miksi et käytä tuota tuon sijasta? Asioita missä pitäisi tehdä valintoja, on jo niin paljon, ettei kukaan pysty siihen. Tiedämme liikaa, jokaisen asian elinkaaren toiselta puolelta maapalloa tänne meille Pohjolaan. Kapitalistista riistoa tapahtuu täällä ja sademetsää tuhotaan tuolla ja lapsiraukat punovat mattoja siellä ja eläimiä nyljetään ja kidutetaan kaukana täältä. Mutta silti pitäisi vain yrittää, toivoaan ei voi menettää. Ja kliseisesti: tulevia sukupolvia on mietittävä, meillä on velvollisuus siihen.
Pienistä asioista muutos alkaa, meille toitotetaan. Onhan se totta, mutta mitä minun piipertäminen auttaa, jos teollisuus- ja energiajätit mylläävät maapalloa miten mielivät?
Kyllä, hyötykävelen aina kun mahdollista.
Kyllä, käytän julkisia kulkuneuvoja. Tietenkin, koska minulla ei ole autoa eikä ajokorttia.
Kyllä, yritän kierrättää mahdollisimman paljon. Paperit, biojätteet, pahvipakkaukset, pienmetallin, lasit kierrätän. Muovit ja sekalaiset jätteet päätyvät vielä tavalliseen roskikseen.
Kyllä, olen niin köyhä että shoppailuni ja kerskakuluttamiseni on aikas vähäistä.
Kyllä, olen niin köyhä etten pääse edes joka vuosi lentokoneella kaikkiin ihaniin matkakohteisiin.
Kyllä, asuntoni huoneenlämpö on varmaankin sen +20 C tai vähemmän.
Kyllä, yritän pestä pyykkini +30 C ja +40 C asteessa, joskus lakanat +60 C.
Kyllä, yritän pitää aina ostosmatkoilla mukana omia kangaskasseja tai reppua.
Kyllä, ostan aina onnellisten kanojen munia.
Kyllä, lopetin tupakanpolton. Kylläkin muista kuin luonnonsuojelullisista lähtökohdista.
Kyllä, en syö lihaa.
Mutta...
En osta pelkästään kotimaisia ja luomutuotteita.
En käytä ekosähköä, vaikka asun vanhassa sähkölämmitteisessä puutalossa.
En osta pelkästään hintavia ja kestäviä tuotteita.
En ole vaihtanut kaikkia lamppujani energiansäästölampuiksi.
En omista uusia energiapihejä kodinkoneita.
En aina katkaise välillä vettä ollessani suihkussa muualla kuin kotona. Kotona on pakko, että lämmintä vettä riittäisi koko ajaksi.
***
Olen siis pesco-ovo-lacto-vegetaristi eli en varsinaisesti puhdas kasvissyöjä ollenkaan. Nimihirviö tarkoittaa että syön kalaa (pesco), kananmunia (ovo) ja maitotuotteita (lacto), mutta en kanaa enkä punaista lihaa. Olen liian nautinnonhaluinen että luopuisin ihan kaikesta. Kalan syönti on aika ristiriitaista ajatusmallilleni, mutta vielä olen asian käsittelyn sysännyt mieleni perukoille. Täytyy kyllä myöntää, että itse harvemmin teen kalasta mitään. Ainoat poikkeukset ovat heikkoina hetkinä pikaruokana kalapuikot ja seiti.
Lopetin lihansyönnin opiskeluaikoinani eli 17-18 vuotta sitten. Aluksi varmaankin kokeilunhalusta ja näyttämisen halusta. Tietenkin takana oli myös eettisiä ajatelmia eläinten tehotuotannosta jne., mutta en ole fanaattinen asian suhteen ollut ikinä. Vaikeaa ei ole ollut koskaan. En kaipaa lihaa ollenkaan. Ainoastaan mustaamakkaraa olisi kivaa joskus maistaa!
Tylsää mielestäni on se, että eläimistä tehtyjä lihatuotteita saa halvemmalla kuin kasviksista tehtyjä. En ymmärrä ollenkaan, miten jauhelihapihvi voi olla edullisempaa kuin kasvispihvi. Mielestäni se kertoo jo paljon miten ihmiskunta arvostaa eläinkuntaa. Karmaisevat tarinat ja kuvat tehotuotannosta ympäri maailmaa eivät saa minua innostumaan lihansyönnistä.
***
Ruoanlaittotaitoni on kaukana gourmet-harrastelusta ja hienostelusta. Rakastan hyvää ja hyvin laitettua ruokaa, mutta itse teen etupäässä rehtiä ja rehevää kotiruokaa kasviksista. Kreikkalaista ruokaa suorastaan jumaloin, ja sitä välillä teen varsinkin äidilleni. En jaksa olla tarkka keittoajoista ja enkä jaksa noudattaa kovin monimutkaisia, koukeroisia ruokaohjeita. Mutta laitetaan tässä yksi ruokaohje, jota juuri tänään (ja niin monena muuna päivänä) tein. Olen sen netistä löytänyt, nyt en muista enää yhtään mistä sivustolta, anteeksi siitä. Itse teen ohjeen yleensä ainakin tuplana, ja syön sitä monta päivää. On todella hyvää!
Porkkana-linssikastike riisille
2 rkl öljyä
2 porkkanaa
1 sipuli pilkottuna
2 valkosipulinkynttä
1 kasvisliemikuutio
6 dl vettä
1-2 dl punaisia linssejä
1 rkl jauhoja
1 prk kermaa
mausteena currya ja mustapippuria, hieman sokeria
Hauduta porkkanaraastetta ja pilkottuja sipuleita öljyssä. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Lisää linssit kun neste kiehuu. Kun linssit ovat kypsiä (n. 10 min), suurusta kastike jauhoilla, lisää kerma ja mausta currylla ja mustapippurilla ja ripauksella sokeria. Voi myös käyttää soijakermaa ja jauhoja.
tiistai 6. tammikuuta 2009
ELÄMÄNI KISSAT
Kaikki jotka minut tuntevat, tietävät että elämääni ja taiteeseeni kuuluvat kissat. Monet kissat. Elämä tuntuu tyhjältä ilman niiden seuraa. Olen hyvin eläinrakas, ja pidän kaikista eläimistä, mutta kissat viehättävät eniten ja niiden luonne sopii omaani. Kissojen itsenäisyys miellyttää.
Maalaiskissoja meillä oli kotona nuoruudessani jo, ja kaikki ovat olleet omia persoonallisuuksiaan, joiden tekemisiä ja mieltymyksiä muistelen äitini ja siskoni kanssa vieläkin. Ensimmäinen Santtu-pentu oli vain hetken, kunnes joutui traagiseen onnettomuuteen pihalla. Se oli kauhea kokemus 12-vuotiaalle. Punavalkoinen Jammu oli rento maalaisperuskissa, joka seurasi minua hevostalleille. Poikakissa Valtsu vietti myös aikaa kanssani talleilla, josta mystisesti yksi ilta katosi. Löytöpentu Viiru oli ihastuttava persoona, joka oli hyvällä tuulella aina. Sen sai vääntää vaikka minkälaiselle solmulle. Viiru oli nokkela kissa, jolle siskoni kanssa rakensimme eteisen käytävään esteradan. Heittelimme makupaloja, joskus kuivaneita silakoita (!) ja Viiru hyppi radan kiltisti läpi. Samaan aikaan olimme ottaneet tädiltämme tyttökissanpennun Samantha Foxin (Sammy vain tuttujen kesken) ja pennut olivat yhdessä koko ajan. Ihana Viiru jäi auton alle oltuaan perheessämme muistaakseni vain noin vuoden. Viirun kuollessa Sammy ilmiselvästi suri ja vetäytyi yksinoloon ja harjuun pitkille reissuille. Sammyn persoona taantui.
Äitini ja siskoni pelastivat Espanjan aurinkomatkallaan puolikuolleen tyttökissanpennun ja toivat sen Suomeen. Pentu sai nimekseen Carmen Juanita ja oli kyllä aikamoinen persoona. Carmenin luonne oli katujen kasvatin ja sen kiukun purkauksia saivat kokea muut kissat ja mekin. Carmenin ulkonäkökin oli erikoinen Suomen maatiaisiin verrattuna; isot korvat, kapeat ja sirot jalat, ohut häntä ja turkki oli outo kirjavan kukertava sekoitus mustaa ja punaista. Hyvässä ruokinnassa vatsa vielä alkoi roikkua.
Emma
Samaan aikaan Sammyn ja Carmenin kanssa kissaperheeseemme äidin luo saapui odottamatta myös Leevi ja Emma. Siskoni pelasti Leevin senaikaisen poikaystävänsä luota, jolle Leevi oli kysymättä mitään annettu syntymäpäivälahjaksi. Pihaltamme pensaan alta löytyi pieni likainen ja takkuinen tyttökissanpentu, joka loppujen lopuksi kotiutui meille. Emma oli pitkäkarvainen, vihreäsilmäinen kaunotar. Leevi ja Emma tekivät keskenään intiimimpää tuttavuutta, ja Emma sai neljä pentua, joista kaksi jäi henkiin: Unto ja Mauno. Mauno oli Emman näköinen pitkäkarvainen ja Unto tuli isäänsä ja oli selkeästi maalaisemman näköinen.
Kaikki jotka minut tuntevat, tietävät että elämääni ja taiteeseeni kuuluvat kissat. Monet kissat. Elämä tuntuu tyhjältä ilman niiden seuraa. Olen hyvin eläinrakas, ja pidän kaikista eläimistä, mutta kissat viehättävät eniten ja niiden luonne sopii omaani. Kissojen itsenäisyys miellyttää.
Maalaiskissoja meillä oli kotona nuoruudessani jo, ja kaikki ovat olleet omia persoonallisuuksiaan, joiden tekemisiä ja mieltymyksiä muistelen äitini ja siskoni kanssa vieläkin. Ensimmäinen Santtu-pentu oli vain hetken, kunnes joutui traagiseen onnettomuuteen pihalla. Se oli kauhea kokemus 12-vuotiaalle. Punavalkoinen Jammu oli rento maalaisperuskissa, joka seurasi minua hevostalleille. Poikakissa Valtsu vietti myös aikaa kanssani talleilla, josta mystisesti yksi ilta katosi. Löytöpentu Viiru oli ihastuttava persoona, joka oli hyvällä tuulella aina. Sen sai vääntää vaikka minkälaiselle solmulle. Viiru oli nokkela kissa, jolle siskoni kanssa rakensimme eteisen käytävään esteradan. Heittelimme makupaloja, joskus kuivaneita silakoita (!) ja Viiru hyppi radan kiltisti läpi. Samaan aikaan olimme ottaneet tädiltämme tyttökissanpennun Samantha Foxin (Sammy vain tuttujen kesken) ja pennut olivat yhdessä koko ajan. Ihana Viiru jäi auton alle oltuaan perheessämme muistaakseni vain noin vuoden. Viirun kuollessa Sammy ilmiselvästi suri ja vetäytyi yksinoloon ja harjuun pitkille reissuille. Sammyn persoona taantui.
Äitini ja siskoni pelastivat Espanjan aurinkomatkallaan puolikuolleen tyttökissanpennun ja toivat sen Suomeen. Pentu sai nimekseen Carmen Juanita ja oli kyllä aikamoinen persoona. Carmenin luonne oli katujen kasvatin ja sen kiukun purkauksia saivat kokea muut kissat ja mekin. Carmenin ulkonäkökin oli erikoinen Suomen maatiaisiin verrattuna; isot korvat, kapeat ja sirot jalat, ohut häntä ja turkki oli outo kirjavan kukertava sekoitus mustaa ja punaista. Hyvässä ruokinnassa vatsa vielä alkoi roikkua.
Emma
Samaan aikaan Sammyn ja Carmenin kanssa kissaperheeseemme äidin luo saapui odottamatta myös Leevi ja Emma. Siskoni pelasti Leevin senaikaisen poikaystävänsä luota, jolle Leevi oli kysymättä mitään annettu syntymäpäivälahjaksi. Pihaltamme pensaan alta löytyi pieni likainen ja takkuinen tyttökissanpentu, joka loppujen lopuksi kotiutui meille. Emma oli pitkäkarvainen, vihreäsilmäinen kaunotar. Leevi ja Emma tekivät keskenään intiimimpää tuttavuutta, ja Emma sai neljä pentua, joista kaksi jäi henkiin: Unto ja Mauno. Mauno oli Emman näköinen pitkäkarvainen ja Unto tuli isäänsä ja oli selkeästi maalaisemman näköinen.
Kissaperhe: Mauno, Leevi, Unto ja Emma
Tällä välin olin jo muuttanut pois kotoa opiskelemaan Imatralle taidekouluun. Ystäväni ja asuinkaverini kanssa päätimme ottaa kaksi kissaa ja niin Iiris ja Frida saapuivat elämääni. Kissasisarukset tulivat tyttökissoina, mutta pian ilmeni että Iiris olikin poikakissa. Emme kuitenkaan enää halunneet muuttaa nimeä. Iiris ja Frida seurasivat eri opiskelija-asuntoihin ja tottuivat matkustamaan junassa ja bussissa.
Frida ja Iiris
Asuin välillä noin vuoden Kööpenhaminassa ja äitini hyvää hyvyyttä suostui ottamaan Iiriksen ja Fridan hoitoon, jolloin hän hoiti parhaimmillaan (tai pahimmillaan) kahdeksaa kissaa: Sammya, Carmenia, Leeviä, Emmaa, Untoa, Maunoa, Fridaa ja Iiristä! Palattuani muutin Iiriksen ja Fridan kanssa takaisin Pispalaan Tampereelle. Äitini jäi eläkkeelle, eikä voinut enää pitää jäljelle jääneitä kissoja: Leeviä, Emmaa ja Untoa. Mauno-raukka oli jäänyt vuoden vanhana auton alle ja Carmen ja Sammy poistuneet vanhuksina kissojen taivaaseen. Suostuin ottamaan kaikki itselleni, joten minusta tuli kissasuurperheen huoltaja!
Kissojani on kohdannut erilaiset sairaudet. Emma menehtyi nisäsyöpään, Iiriksellä oli monta vuotta diabetes ja epilepsia, Fridalla epäiltiin kilpirauhasen liikatoimintaa ja Untolla oli nielun tukkiva kasvain. Kaikkien kuolema on ollut minulle todella murheellista, ja vieläkin tulen surulliseksi miettiessäni tapahtumia. Mutta ihania, iloisia muistoja kaikki kissat ovat minulle tuoneet! Ja saivat elää vanhoiksi.
Unto, Frida ja Leevi
Tällä hetkellä vanhoista kissoista on jäljellä siis enää Leevi-pappa, jolla vuosi sitten todettiin munuaisten vajaatoiminta. Ihmeellisesti Leevi vain on sinnitellyt tähän asti, ja on jopa pirteämpi kuin pitkään aikaan. Osaksi virkeyteen voi olla syynä syksyllä saapuneet Hilda ja Hulda -neidit... Uusi sukupolvi on talossa, ja menoa ja meininkiä on kyllä ollut. Sisarukset ovat vilkkaita ja kekseliäitä ja kauniita kuin mitkä!
Hilda ja Hulda
maanantai 5. tammikuuta 2009
FLORA
Kuukauden joulutauon ja viikko sitten alkaneen flunssan jälkeen on vaikeaa päästä normaalirytmiin. Onneksi tämä viikko on työn suhteen tynkä, vasta ensi viikolla alkaa normaali tahti. Olen huono lomailemaan, omatunto soimaa koko ajan tekemättömistä tai mahdollisista töistä, ja vapaa-aika stressaantuu. Kuitenkin loman jatkuessa luovutan, ja pikku hiljaa laiskistun totaalisesti, enkä saa enää mitään aikaiseksi. Ja tämä flunssa on kyllä auttanut tuossa asiassa hyvin... Toivon, että huono olo jo hellittäisi. Ruumiinlämpö onneksi on jo lähempänä normaalia, aamulla pääsin jo yli 36 C. Illalla kuitenkin on mentävä töihin opettamaan. Jos en ihan kuollut ole, en mielelläni siirrä tai peru opetuskertoja, se on sen verran hankalaa.
Yritän tänään hoitaa peruskotijuttuja, pestä pyykkiä, tiskata, suunnitella opetusta ja miettiä alustavasti seuraavaa tilattua teosta, joka pitäisi saada tehtyä tässä talven aikana. Tilattu työ on jatkumo kahdeksan vuotta sitten tekemälleni Flora -sarjalle, missä tutkin ja yhdistelin pastelliliidulla antiikin Kreikan kasviornamentteja ja siihen aikaan jo olemassa olevia ja käytettyjä tuttuja kukkia. Krookuksia, unikkoja, liljoja, vuokkoja, orvokkeja, iiriksiä... Vaasimaalauksista ja freskoista löytyy kuvauksia sen aikaisista kasveista. Ateenassa ollessani löysin kirjakaupasta pari ihan hyvää kirjaa, mitä olen käyttänyt apuna. Myöhemmin kyllä jatkoin sarjaa joillain muinaisen Egyptin kasviaiheilla. Harmi etten kertakaikkiaan muistanut kuvata noita uusimpia piirustuksia ennen kehystystä, joten niistä ei ole oikein kunnon kuvia arkistoihin. Lasi heijastaa ilkeästi valokuvatessa ja ammattitaitoni ja kamerani eivät ole huipputasoa.
Timon kanssa teimme joululahjaksi lähipiirille ja ystäville yhdessä pienikokoisia tauluja. Maalasin vesiväreillä pieniä maalauksia, ja yhdessä teimme niihin kehykset. Syksyllä olimme viikonlopun mittaisella kehystyskurssilla, joka oli hyvä, mutta aivan liian lyhyt. Joululahjojen teko oli myös hyvää käytännön harjoitusta kehysten tekoon. Opimme aika paljon ratkaisemaan erilaisia ongelmia tai ainakin välttämään niitä. Joten lahjan saajat saivat olla koekaniineja ja kiittelemään prototyyppilahjoista.
Joka tapauksessa, innostuin jo kesällä maalaamaan vesiväreillä kotikutoisia kortteja, joissa käytin aiheina muinaisen Egyptin ornamentteja ja kuvioita. Ne ovat kiinnostaneet minua vuosia värimaailmansa ja muotokielensä puolesta. Samaisia aiheita käytin näissä pikkutauluissa. Löysin lisäksi uuden aihemaailman, jugend -ornamentit ja muodot ja koristekuviot. Jugendissa myöskin käytettiin paljon kasviaiheita, ja niihin olen hurahtanut. Jollain tavalla nautin todella paljon pikku kuvien maalaamisesta, vaikka eivät ehkä niitä viimeistellyimpiä ole. Selkeät muodot, voimakkaat väririnnastukset viehättävät minua. Rohkaistuin viemään maalaamiani postikortteja taiteilijaseuramme taidekeskukseen myytäväksi.
Yritän tänään hoitaa peruskotijuttuja, pestä pyykkiä, tiskata, suunnitella opetusta ja miettiä alustavasti seuraavaa tilattua teosta, joka pitäisi saada tehtyä tässä talven aikana. Tilattu työ on jatkumo kahdeksan vuotta sitten tekemälleni Flora -sarjalle, missä tutkin ja yhdistelin pastelliliidulla antiikin Kreikan kasviornamentteja ja siihen aikaan jo olemassa olevia ja käytettyjä tuttuja kukkia. Krookuksia, unikkoja, liljoja, vuokkoja, orvokkeja, iiriksiä... Vaasimaalauksista ja freskoista löytyy kuvauksia sen aikaisista kasveista. Ateenassa ollessani löysin kirjakaupasta pari ihan hyvää kirjaa, mitä olen käyttänyt apuna. Myöhemmin kyllä jatkoin sarjaa joillain muinaisen Egyptin kasviaiheilla. Harmi etten kertakaikkiaan muistanut kuvata noita uusimpia piirustuksia ennen kehystystä, joten niistä ei ole oikein kunnon kuvia arkistoihin. Lasi heijastaa ilkeästi valokuvatessa ja ammattitaitoni ja kamerani eivät ole huipputasoa.
Timon kanssa teimme joululahjaksi lähipiirille ja ystäville yhdessä pienikokoisia tauluja. Maalasin vesiväreillä pieniä maalauksia, ja yhdessä teimme niihin kehykset. Syksyllä olimme viikonlopun mittaisella kehystyskurssilla, joka oli hyvä, mutta aivan liian lyhyt. Joululahjojen teko oli myös hyvää käytännön harjoitusta kehysten tekoon. Opimme aika paljon ratkaisemaan erilaisia ongelmia tai ainakin välttämään niitä. Joten lahjan saajat saivat olla koekaniineja ja kiittelemään prototyyppilahjoista.
Joka tapauksessa, innostuin jo kesällä maalaamaan vesiväreillä kotikutoisia kortteja, joissa käytin aiheina muinaisen Egyptin ornamentteja ja kuvioita. Ne ovat kiinnostaneet minua vuosia värimaailmansa ja muotokielensä puolesta. Samaisia aiheita käytin näissä pikkutauluissa. Löysin lisäksi uuden aihemaailman, jugend -ornamentit ja muodot ja koristekuviot. Jugendissa myöskin käytettiin paljon kasviaiheita, ja niihin olen hurahtanut. Jollain tavalla nautin todella paljon pikku kuvien maalaamisesta, vaikka eivät ehkä niitä viimeistellyimpiä ole. Selkeät muodot, voimakkaat väririnnastukset viehättävät minua. Rohkaistuin viemään maalaamiani postikortteja taiteilijaseuramme taidekeskukseen myytäväksi.
sunnuntai 4. tammikuuta 2009
Hyppään lapsuudesta lukoilla varustetuista päiväkirjoista virtuaalimaailmaan. Yksityisyys ja salaisuudet muuttuvat julkiseksi. Mitä tällä saavutan? Onko tämä päiväkirja? Onko tämä taideteos? Onko tämä edes tarpeellinen?
Ajatukset ovat sumeat, flunssa ei lähde pois. Eilen ja tänään alilämpöä, pahimmillaan 34,9 C! Nyt jo helpottaa yötä vasten. Saamattomuus ahdistaa... Huomenna alkavat opetukset ja normaalirutiini. Yritän kerätä voimia arkeen ja nujertaa tämän olotilan.
Eilinen talviretki Tarvaspäähän ja Halosenniemeen innostavat vielä yömyöhään. Haaveilen omasta kansakoulusta ja isoista työtiloista... Timon kanssa mietimme eilen kuinka Kalela ja Halosenniemi muistuttavat pohjapiirustukseltaan paljon toisiaan. Voiko se olla vain sattumaa?
Tilaa:
Kommentit (Atom)
