EUROVIISUILU

Pienenä tyttönä katsoin silmät sikkurallaan väsymyksestä Euroviisuja televisiosta. Oli hienoa valvoa myöhään ja laulukilpailussa oli mielestäni hienoa glamouria ja kansainvälisyyttä. Myöskin niin monen maan kerääntyminen yhteen laulamaan lauluja oli epätavallisen suurta pikkutytön maailmassa. Kilpailujen jälkeen naapurin tyttöjen kanssa äänitimme c-kasetille omat siansaksaiset versiot omista suosikeistamme.

Ihastus viisuihin jäi, ja jokavuosi lapsuudesta lähtien olen katsellut kansallista ja kansainvälistä kilpailua. Vain pari kertaa on tainnut jäädä väliin pakon edessä. Taideopiskeluaikoinakaan en jättänyt finaalin katsomista väliin vaikka se ei ehkä parhaiten sopinutkaan niinsanotusti älykkään ja tiedostavan taiteilijan arkkityyppiin. Hilpeyttä kiinnostukseni on ystävissäni monesti herättänyt ja kysymyksiä, miten voit olla kiinnostunut hömppäglitteristä?

Nettiyhteyden saaminen viitisen vuotta sitten kotiini herätti rakkaan intohimoni suuremmaksi ja teki siitä harrastuksen. Netissä avautuivat lukemattomat videoclipit aikaisemmista esityksistä, esittelyt artisteista, eri vuoden finaaleista ja faniklubien keskustelu- ja uutispalstat. Katsellessani pätkiä finaaleista ja yleisön hurmosta, innostuin aivan valtavasti ja päätin matkustaa lähivuosina hinnalla millä hyvänsä finaaliin. Ja varsinkin jos Kreikka voittaisi, silloin ei mikään voisi minua estää. Ja niinhän siinä kävi, Kreikka voitti euroviisut vuonna 2005!

Sinä vuonna kaikki meni putkeen... Hyvä ystäväni innostui matkasta, ja meitä onnisti kuin lotossa, ja saimme kuin ihmeen kautta netistä ostettua itsellemme liput viisufinaaliin. Monet jäivät ilman. Saimme varattua halvat lennot ja halvan hotellin Ateenan keskustasta. Jo ensimmäisenä iltana epävirallisessa viisufanien baarissa tutustuimme suomalais-brittiporukkaan, josta muodostui hyviä ystäviämme. Meillä oli hyperhauskaa joka ilta, ja kilpailuthan menivät miten menivät: Suomi tuli ja voitti! Miten voi olla jollakin niin hyvä onni, että ensimmäisessä Euroviisujen finaalissa lempikaupungissani Ateenassa Suomi voittaa! Elämäni parhaita matkoja.


Ystäväni kanssa saimme mahtavan oudon idean tehdä Helsingin kisoista dokumentaatiota ja työstää materiaalista taidenäyttely. Saimme näyttelyajan Tampereelta ja puurtaminen alkoi. Kuvasimme Suomen esikarsintoja, finaalia, ystäviemme kanssa vietettyjä viisuiltoja ja ennakkokatselmusäänestyksiä. Hyvä onnemme jatkui ja saimme kumpikin lehdistökortin kotikisoihimme Helsingissä ja pääsimme seuraamaan harjoituksia ja pressitilaisuuksia. Uskomaton kokemus ja ihan uusi maailma minulle. Helsinkiläisessä galleriassa pyöritimme samaan aikaan e-loungea viisuihin liittyen, joten työn määrä oli aikamoinen. Puolitoista viikkoa jaksoimme puurtaa ja kerätä materiaalia ja hiukan juhliakin...


Näyttelystä muodostui instaallatio viisufaniudesta. Teimme videokoosteita, joissa haastattelimme faniystäviämme, kuvasimme omia illanistujaisiamme ja faneja Helsingin humussa. Oma tuotemerkkimme CAMPvision esiintyi tekstiileissä, joihin painoimme kuvia viisufaneista lippujensa ja karnevaaliasujensa kanssa. Fanit olivat pääosassa myös isohkoissa CAMPvision julisteissa. Lasivitriinissä oli esillä kaikenlaista viisutapahtumaan liittyvää fanikrääsää. Kuvataiteilijana ajattelin näyttelyn olevan itsemurhaa, mutta kriitikko oli ymmärtänyt ajatuksemme ja kirjoitti hyvin positiivisesti ja ymmärtävästi näyttelystämme.


Viisufanius jatkuu edelleen, ja viime perjantaina alkoivat Suomen esikarsinnat. Paikan päällä piti tietysti olla tv-yleisönä... Uusi viisuvuosi on alkanut jälleen! Moskovaan en ole kuitenkaan tänä vuonna lähdössä. Olen saanut paljon uusia ystäviä euroviisuilun myötä, ja yhteinen harrastus muiden kanssa on hauskaa! Jos ymmärtää camp-viihdettä, niin ymmärtää euroviisuja. Kyse ei ole maailman laadukkaimman musiikin kilpailusta, vaikka helmiä aina mukaan mahtuu. Oman genren sisällä voi arvostaa joitain kappaleita todella paljon, jotkut ovat taas niin huonoja, ettei niistä voi kuin pitää. Monissa kappaleissa on tahatonta huumoria ja ylidramatiikkaa ja sellaista pönötystä että... Kyse on kokonaisuudesta, yleisestä ilmapiiristä, hengestä, kliseisestä ajatuksesta rauhanomaisesta kilpailusta kulttuurin saralla joka yhdistää eikä erota. Huonous pitää ymmärtää, pitää viisut omana ylhäisenä tapahtumana, ja antaa Euroopan kansojen hyväntahtoisesti tehdä jotain yhdessä. Kappaleita fanienkin kesken arvostellaan yleisin musiikillisin kriteerein, mutta järkevän arvostelun on pysyttävä viisukategorian sisällä. Kappaleet elävät vain kiinni Euroviisukontekstissa.

Tähän touhuun hullu hullaantuu, kun tarpeeksi syvälle antaa itsensä mennä...