maanantai 5. tammikuuta 2009

FLORA


Kuukauden joulutauon ja viikko sitten alkaneen flunssan jälkeen on vaikeaa päästä normaalirytmiin. Onneksi tämä viikko on työn suhteen tynkä, vasta ensi viikolla alkaa normaali tahti. Olen huono lomailemaan, omatunto soimaa koko ajan tekemättömistä tai mahdollisista töistä, ja vapaa-aika stressaantuu. Kuitenkin loman jatkuessa luovutan, ja pikku hiljaa laiskistun totaalisesti, enkä saa enää mitään aikaiseksi. Ja tämä flunssa on kyllä auttanut tuossa asiassa hyvin... Toivon, että huono olo jo hellittäisi. Ruumiinlämpö onneksi on jo lähempänä normaalia, aamulla pääsin jo yli 36 C. Illalla kuitenkin on mentävä töihin opettamaan. Jos en ihan kuollut ole, en mielelläni siirrä tai peru opetuskertoja, se on sen verran hankalaa.

Yritän tänään hoitaa peruskotijuttuja, pestä pyykkiä, tiskata, suunnitella opetusta ja miettiä alustavasti seuraavaa tilattua teosta, joka pitäisi saada tehtyä tässä talven aikana. Tilattu työ on jatkumo kahdeksan vuotta sitten tekemälleni Flora -sarjalle, missä tutkin ja yhdistelin pastelliliidulla antiikin Kreikan kasviornamentteja ja siihen aikaan jo olemassa olevia ja käytettyjä tuttuja kukkia. Krookuksia, unikkoja, liljoja, vuokkoja, orvokkeja, iiriksiä... Vaasimaalauksista ja freskoista löytyy kuvauksia sen aikaisista kasveista. Ateenassa ollessani löysin kirjakaupasta pari ihan hyvää kirjaa, mitä olen käyttänyt apuna. Myöhemmin kyllä jatkoin sarjaa joillain muinaisen Egyptin kasviaiheilla. Harmi etten kertakaikkiaan muistanut kuvata noita uusimpia piirustuksia ennen kehystystä, joten niistä ei ole oikein kunnon kuvia arkistoihin. Lasi heijastaa ilkeästi valokuvatessa ja ammattitaitoni ja kamerani eivät ole huipputasoa.

Timon kanssa teimme joululahjaksi lähipiirille ja ystäville yhdessä pienikokoisia tauluja. Maalasin vesiväreillä pieniä maalauksia, ja yhdessä teimme niihin kehykset. Syksyllä olimme viikonlopun mittaisella kehystyskurssilla, joka oli hyvä, mutta aivan liian lyhyt. Joululahjojen teko oli myös hyvää käytännön harjoitusta kehysten tekoon. Opimme aika paljon ratkaisemaan erilaisia ongelmia tai ainakin välttämään niitä. Joten lahjan saajat saivat olla koekaniineja ja kiittelemään prototyyppilahjoista.

Joka tapauksessa, innostuin jo kesällä maalaamaan vesiväreillä kotikutoisia kortteja, joissa käytin aiheina muinaisen Egyptin ornamentteja ja kuvioita. Ne ovat kiinnostaneet minua vuosia värimaailmansa ja muotokielensä puolesta. Samaisia aiheita käytin näissä pikkutauluissa. Löysin lisäksi uuden aihemaailman, jugend -ornamentit ja muodot ja koristekuviot. Jugendissa myöskin käytettiin paljon kasviaiheita, ja niihin olen hurahtanut. Jollain tavalla nautin todella paljon pikku kuvien maalaamisesta, vaikka eivät ehkä niitä viimeistellyimpiä ole. Selkeät muodot, voimakkaat väririnnastukset viehättävät minua. Rohkaistuin viemään maalaamiani postikortteja taiteilijaseuramme taidekeskukseen myytäväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti