ILOA JA PETTYMYSTÄ!

Huipentuma ja finaali koitti, ja olimme jännittyneen toivekkaita. Paikkamme olivat tällä kertaa aika huonot, olimme takaviistossa lavasta, joten itse esityksiä emme juurikaan nähneet kunnolla. Sivuscreenitkään eivät edelleenkään toimineet esitysten aikana. Ainoa hauskuus oli, että olimme kohdassa, josta esiintyjät poistuivat lavalta, joten näimme läheltä kaikki esiintyjät jälkitunnelmissa tuulettelemassa.

Suomen sijoitus oli pettymys ja yllätys, varsinkin kun jälkeenpäin selvisi Suomen olleen oman semifinaalinsa kolmas. Voittaja oli yllätys, ja olimme hiukan hölmistyneitä tuloksesta. Mutta näin tänä vuonna, ja erilailla sitten ensi vuonna. Bakuun lähtöä täytyy hiukan miettiä, mutta mikä ettei.

Seuraavana päivänä lähdimme aamupäivästä kohti lentokenttää ja niin viisumatkamme oli tältä vuodelta ohi. Hyvä maku reissusta jäi, ja Saksaan voisi kyllä matkustaa uudemmankin kerran. Düsseldorfin taideanti jäi oikeastaan kokonaan katsomatta, mikä minua harmittaa, mutta viikkoon on aika mahdoton mahduttaa Euroviisut ja kahden ison kaupungin lukuisia taidemuseoita.

Nyt olen keskittynyt tulevaan näyttelyyni viikon päästä täällä Vammalassa ja puutarhanhoitoonkin aina jossain välissä. Palailen tänne blogiin kun tilanne tästä rauhoittuu...

PYHÄ URSULA

Kävimme katedraalin jälkeen rauhoittumassa hostelimme lähellä olevassa Pyhän Ursulan kirkossa, St. Ursulassa, mitä Kölnissä vieraillut ystäväni suositteli. Kirkko tuntui lempeämmältä, valoisammalta ja ihmistä läheisemmältä kuin korkeuksiin kohoava katedraali.

Sytytin kirkossa kynttilän.

HUIMAA!!!

Lauantaina ennen jännittävää finaalia lähdin avomieheni kanssa kipuamaan jalkaisin Kölnin katedraalin yhteen torniin. Ihmisiä oli jonoksi asti, ja kivisiä kapeita kierreportaita oli hankala kivuta. Onneksi ikkunoita oli kipuamisen aikana harvassa ja ne olivat hyvin pieniä, koska polviani alkoi heikottaa ja pulssi nousta.

Kun kiviportaat loppuivat, torniin oli rakennettu sisälle metallipalkeista portaat ylös näköalatasanteelle. Mieheni lähti kipuamaan ylös, minä jäin empimään vielä alas, koska portaat olivat avoimet ja niistä näki alaspäin, ja tiesin, että minulle voi käydä huonosti jossain vaiheessa ylhäällä. Parisen minuuttia ihmettelin, ja sitten sisuunnuin sen verran, että lähdin joukon perässä ylöspäin. Tuijotin edelläkulkevan selkään ja hyräilin hiljaa keskittyäkseni vain nousuun, en siihen mitä alhaalla on tai miten korkealla olemme.

Huh! Tiukkaa teki, mutta pääsin ylös ja näköalat olivat huimaavat, kummassakin sanan merkityksessä. Tasanteella ei tuntunut enää niin pahalta, ja pystyin ottamaan jopa valokuvia. Ja olin ylpeä itsestäni että voitin pienen pelkoni.

Katedraalin eteläiseen tornin näköalatasanteelle on kivuttava 533 porrasta ja se on 97,5 metrin korkeudessa! Kipuamiseen meni noin parikymmnetä minuuttia.

ALSTADT

Dokumentaatiokeskuksen ahdistavuuden jälkeen lähdimme rauhoittumaan vanhaan kaupunkiin. Yksi osa vanhaa kaupunkia on idyllinen kapeine kujineen, ja sen takia juuri täynnä baareja, ravintoloita ja hotelleja.

Kävimme Wallraf das Museumissa, taidemuseossa, jossa oli isot kokoelmat kuvataidetta keskiajalta impressionismiin. Vaihtuvana näyttelynä oli Alexandre Cabanelin maalausten näyttely, jonka interiöörin oli huippusuunnittelija Christian Lacroix suunnitellut. Cabanel oli minulle ihan uusi nimi. Hän oli 1800-luvun tunnustetuimpia salonkimaalareita ja hänen muotokuvamallikseen pääsystä kilpailtiin. Hän oli teknisesti hyvin taitava maalari, mutta on jäänyt taidehistoriassa akateemisuudessaan impressionistien jalkoihin.

Päädyimme syömään puiston ja Reinin reunamille ulkoterasille. Annokseni oli kasvislasagne, joka oli kyllä hyvää, mutta ei mikään laihduttajan unelma paksuine juustokuorrutuksineen. Mutta kukapa nyt linjojaan lomalla miettii, en minä ainakaan. (Jos niissä nyt enää mitään miettimistä onkaan..) Hyvä ruoka on minulle tärkeää, ja matkan onnistumiseen vaikuttaa suuresti minkälaista ruokaa saa syödäkseen. Muistoksi siis itselleni näitä ruoka-annoksia kuvailen.

HOMO HOMINI LUPUS

Torstaina päivällä päätimme käydä Kölnissä EL-DE-Hausissa, NS-Dokumentationszentrumissa eli kansallissosialismin dokumentaatiokeskuksessa.

Paikka on entinen paikallisen Gestapon pääpaikka, jossa alakerrassa sijaitsivat sellit. Keskuksessa ei ollut esillä mitään kauhukuvia, eikä siellä mässäilty julmilla teoilla, mutta asialliset ja kuivat dokumentit, valokuvat ja paperit riittivät. Alakerran selleissä viimeistään meille kummallekin tuli niin paha olo fyysisesti, että meidän täytyi paeta raittiiseen ulkoilmaan.

Toivon sydämestäni, että ihmiskunta oppii historiastaan ja virheistään.

JATSIA!

Illalla söimme vanhassa kaupungissa postikorttimaisemissa. Groß St. Martin hehkui iltavalaistuksessa kaiken yllä. Poikkesimme loppuillaksi vielä kuuntelemaan paikallista jatsia persoonalliseen baariin nimeltään Papa Joe's Jazzlokal. Suosittelen, jos joku Kölniin matkustaa. Paikassa oli hyvä meno, runsaasti omituista rekvisiittaa ja ainakin tuona iltana hyvät soittajat. Baarissa muuten poltettiin tupakkaa antaumuksella sisällä, muualla en samaa nähnyt. Paikka haisikin tutulle ravintolahajulle, nythän se on jo nostalgiaa Suomessa. Ainoa miinus oli, että juomat olivat todella kalliita. Sisäänpääsymaksua ei kuitenkaan ollut.

MAKKARAA JA SILLIÄ

Keskiviikkona jatkoimme roomalais-saksalaisen museon jälkeen syömään perinteiseen panimoravintolaan. Avomies sai kaipaamaansa paikallista makkaraa hapankaalilla. En nyt muista makkaran nimeä, joku wursti kuitenkin. :) Ja oli mielestään matkan paras annos. Itse kokeilin matjes-silliä. Ihan hyvää oli, mutta kala-annokset alkoivat jo tympiä makunystyröitä. Ja palan painikkeeksi tietysti kölchiä!

Ruoan jälkeen lähdin yksin tutustumaan Ludwig museoon, jossa on isot kokoelmat Picassoa ja saksalaista ekspressionismia sekä pop-taidetta. Minua kiinnosti eniten saksalainen synkkä ja rujo ekspressionismi. Varsinkin taidekouluaikoina olin hyvin vaikuttunut maalauksien voimasta ja ilmaisusta, nyt ehkä olen kasvanut ulos jo suurimmasta ihailusta.

Museon kattoterassilla katselin kaupungin kattomaisemaa. Näköalat eivät olleet järin kuvaukselliset. Kauempana häämötti romaaninen basilika Groß St. Martin, jossa en ehtinyt käydä ollenkaan. Kävellessäni takaisin hosteliin ihailin vielä katedraalin alla sijaitsevan suihkulähteen pohjakuvioita.