sunnuntai 22. toukokuuta 2011

JATSIA!











Illalla söimme vanhassa kaupungissa postikorttimaisemissa. Groß St. Martin hehkui iltavalaistuksessa kaiken yllä. Poikkesimme loppuillaksi vielä kuuntelemaan paikallista jatsia persoonalliseen baariin nimeltään Papa Joe's Jazzlokal. Suosittelen, jos joku Kölniin matkustaa. Paikassa oli hyvä meno, runsaasti omituista rekvisiittaa ja ainakin tuona iltana hyvät soittajat. Baarissa muuten poltettiin tupakkaa antaumuksella sisällä, muualla en samaa nähnyt. Paikka haisikin tutulle ravintolahajulle, nythän se on jo nostalgiaa Suomessa. Ainoa miinus oli, että juomat olivat todella kalliita. Sisäänpääsymaksua ei kuitenkaan ollut.


2 kommenttia:

  1. Olen lukenut ja katsonut läpi kaikki Saksan-matkasi postaukset. Hienoja kuvia sait otettua Saksanmaalta! Ja euroviisut sitten kaiken suolana. Harmi vain, ettei Paradise Oskar sitten menestynyt paremmin finaalin äänestyksessä, mutta hän otti asian rauhallisesti. Oli varmaan oikein voimaannuttavaa (kuten sanotaan) tehdä ulkomaanmatka! Olen asunut puoli vuotta Saksassa Hannoverin, Göttingenin ja Fuldan kaupungeissa. Siitä on jo aikaa kuitenkin.

    VastaaPoista
  2. Oli hieno reissu ja kiva oli käydä Saksassa, missä olen viimeksi käynyt parikymppisenä Interraililla... Kuvamatka Saksasta on vasta puolessavälissä, laittelen pikku hiljaa kuvia tänne, kun aika ei tahdo riittää millään kaikkeen. On tuo näyttely tulossa reilun viikon päästä... Asuitko kauankin noissa kaupungeissa? Osaat varmaan saksaa oikein sujuvasti.

    VastaaPoista