Joka päivä valoisa aika pitenee ja kävelyretket onnistuvat aina vain myöhemmin. Hetki ennen auringonlaskua metsätie ja metsä ja oma piha muuttuvat pehmeämmäksi ja salaperäisemmäksi. Tuttu paikka on vaihtumassa ihmiselle oudoksi, pelottavaksikin. Valo sinertää, aika kiitää eteenpäin, haikeuskin valtaa mielen taas yhdestä eletystä hetkestä...
Hangella näkyy risteileviä jälkiä. Harmi kun en osaa niitä tunnistaa. Ovatko nuo ketun jäljet? Entäs nuo pienen pienet terävin kynsin? Oravanko? Mutta tuo on loikkinut ihan eri lailla... Ja tuossa on mennyt kaksi peräkkäin. Peurat ovat nyt kadonneet, vain joskus on yksittäisiä jälkiä näkyvillä. Hessu-koira varmaan tietäisi jos se osaisi kertoa.
