Pakkaskaikuja

Haikuja ja kaikuja
pakkasesta, lumesta ja talven kirpeydestä
hetken oli vieraanamme

Valossa

Valo on jo voittanut pimeyden, päivä yön.

Tässä yksityiskohtia ja tunnelmakuvia Kohti valoa -näyttelystämme Galleria Rongassa Tampereella. Näyttely avoinna torstaihin 27.3. asti. Olen itse paikalla sunnuntaina 23.3. klo 12-18, tervetuloa!

Kohti valoa

Anja Kurikka, Heli Innala ja Laura Miettinen
8.3.-27.3.2014

Galleria Ronga
Rongankatu 1 c 9, Tampere
avoinna ti-su klo 12-18
www.avarataide.fi

Iltakävelyllä

Metsätie on heinän vallassa ja kukat ovat kuihtuneet. Pellot odottavat puintia ja märkä maa tuoksuu.

 

Ilta-aurinko valaisi puiden oksat saaden ne hohtamaan. Taas tämä hyvästijättämisen tunne.

 



Toukokuussa

Päivät kiitävät hurjaa vauhtia, ja vaikka olen pakollisella kesätauolla palkkatyöstä, aika ei riitä oikein mihinkään.
Ulkona puutarhan kuoputusta, maan kääntämistä, siemenien kylvämistä, rikkaruohojen kitkemistä... Sisällä uusien maalauksien maalaamista kesänäyttelyyn ja kaikennäköisten paperihommien pyörittelyä. 

Ja välillä vain olisi, vaan kun ei osaa.

Mutta linnut touhuavat pönttöjen ympärillä, taivaalla varpushaukat leijailevat, sisiliskot viipottavat, kyytkin ovat heränneet lämpimään. Ojat ovat täynnä sammakonkutua, joutsenet kokoontuvat lähipelloilla, lokit seuraavat kirkuen pellolla traktoria, ja iloisen punainen kettu kurkki meitä puron varrella.

Haaleita valonsäteitä

Onneksi helmikuun alun kovat pakkaset väistyivät ja leudompi talvisää antaa mahdollisuuden ulkonaoloon. Mutta tuo valo pakkasella, se oli kaunis ja kalvakkuudessaan upea. Ja miten se sai hangen ja maiseman kimmeltämään. Sitä oli pakko lähteä metsään ihailemaan, vaikka sormet ja nenän pää olivat koetuksella.



Pakkasvaloa

Niin kaunista lumen tulon jälkeen joka puolella. Pehmeä valkoinen kuorrute siloitti maiseman.

 Hailakka punertava valo häivähti horisontissa eilen auringon laskiessa. Kuu olikin komea.

148 tuntia

Niinhän siinä kävi, että tapaninpäivänä kotiin päästyämme meitä odotti pimeänä oleva talo. Meillä on kyllä takka, pari porimattia, puuhella ja puukiuas, mutta vesipumppu toimii sähköllä, joten juoksevaa vettä ei tule sähkökatkoksen aikaan sisälle. Pihakaivossamme ei ole käsipumppua.


Tiistaina koko muu lähikylä sai sähköt, mutta emme me eikä viereiset kaksi taloa. Silloin alkoi hermostuttamaan ja kiukuttamaan. Olimme eri sähkölinjassa kuin kaikki muut, ja meille tuleva nollalinja oli poikki ja muuntaja rikki. Fortum ei tiedottanut mitään, ja korjaajilla oli kädet täynnä töitä muualla. meidän kolme taloa ei kauheasti painanut tärkeysjärjestyksessä. Akulla toimivalla kannettavalla pääsimme nettiin lukemaan Fortumin tiedotteita, ja huonolta näytti.


Päivät kuluivat, ja mitään ei tapahtunut, mitään ei kuulunut, ja välillä oli jo todella epätodellinen ja epätoivoinen olo. Nykyihmisen elämä kun rakentuu kokonaan sähköllä toimivien laitteiden varaan. Saimme käyttöön aggregaatin, ja sillä juhlistimme uutta vuotta saamalla telkkarin ja kirkasvalolampun toimimaan!

Mieheni äiti auttoi meitä paljon ja toi meille termospullossa kuumaa juotavaa ja syötävää ja kävimme hänellä saunassa ja suihkussa. Meillä ei ollut mitään hätää, arkirutiinit vain hankaloituivat.

Vihdoin eilen sunnuntaina puolelta päivin korjaaja saapui ja me kolme taloa saimme sähköt! Voi sitä iloa ja riemua! Ja ihanaa tunnetta kun taloon alkaa tulvia lämpöä! Olimme sähköttä siis yhtäjaksoisesti 148 tuntia eli kuusi päivää ja neljä tuntia. Kyllä siinä ajassa jo hymy hyytyy...

Osalla ihmisistä ei ole vieläkään sähköjä, ja myötätuntoni on todellakin heidän puolellaan. Toivottavasti jaksavat vielä odottaa. Evakkoonkin on hankala lähteä, kun talon peruslämpöä pitäisi ylläpitää edes jollain tavalla lämmittämällä.

Mutta nyt meillä kaikki hyvin ja toivotan kaikille oikein valoisaa ja lämmintä uutta vuotta!



Valoa pimeyden keskellä

Voi kuinka tämä marraskuu ja joulukuun alku on tuntunut pimeältä, märältä ja raskaalta. Matalapaine on takertunut oikein kunnolla kiinni eikä päästä sitten millään irti. Valkoinen lumi hiukan antoi energiaa, mutta muuten haluaisi vain valoa ja lämpöä ja käpertyä kissojen viereen nukkumaan!

Minulla on ollut superkiireinen syksy, ja kiireet jatkuvat edelleen, toisessa muodossa kylläkin. Opettajaopinnot ovat takanapäin, saan ensi perjantaina todistuksen ammatillisen opettajan pedagogisesta pätevyydestäni. Opetuksetkin ovat tauonneet nyt hetkeksi, mutta näyttelykiireitä on vielä edessä päin. Niistä sitten enemmän myöhemmin.

Pimeässä kun kävelee koiran kanssa kotiin, näyttää kodin valo niin lämpöiseltä. Siitä pitää olla onnellinen.