Lumimaisemat hevosen selästä

Maisema näyttää erilaiselta hevosen selästä. Ratsastaja alkaa kiinnittää huomiota hevosen silmin kaikkeen mikä voisi olla pelottavaa: siihen mitä ei ole vielä eilen ollut samalla reitillä, lentoon lähteviin lintuihin, roskiin tiellä, kummallisiin varjoihin, peuran hajuun ja lähistöllä oloon, erikoisiin ääniin, lumen muovaaviin muotoihin, lätäköihin ja sulaneisiin kohtiin...

Mutta samalla saa nauttia metsäpoluista, hiljaisista teistä, valon ja varjon leikeistä puiden rungoilla, koskemattomasta lumesta ja siihen painautuneista metsän elävien jäljistä. Ja pöllyävästä lumesta kun Lennolla kiidän laukkaa vedet silmässä hymy huulilla.

Ennen sateita

Syyshetkiä metsissä.

Heppahullu

Hevoset ovat vallanneet täysin elämäni pitkän tauon jälkeen.

Lapsena ja nuorena ratsastin intohimoisesti päivittäin, sitten opiskeluelämä sekä kuvataide veivät mennessään ja aika eikä rahakaan riittänyt enää ratsastukseen. Melkein kaksikymmentä vuotta vierähti kunnes viitisen vuotta sitten päätin taas kokeilla nousta hevosen selkään.

Pikku hiljaa olen käynyt ratsastamassa aina vain enemmän ja enemmän. Nyt olen pari kuukautta vuokrannut paikallistallilla vanhempaa suomenhevosruuna Lentoa ja käyn tallilla nelisen kertaa viikossa. Arkirutiinit ovat muuttuneet, ja elämä on entistä kiireisempää, mutta stressin ja kiireen poistaa aina metsäretki hevosen selässä. Suosittelen!

Ratsastusvaelluksella

 Viikko sitten olin kolmen päivän ratsastusvaelluksella Seitsemisen kansallispuistossa ja lähiseuduilla. Noin pitkä yön yli vaellus on ollut pitkään haaveenani, ja vihdoin pääsin toteutamaan sen!

 

Lähdimme Tiuran tallilta Kurusta ja ensimmäisenä pävänä ratsastimme islanninhevosilla noin 29 km ja taukoineen 6,5 tuntia. Yötä olimme Seitsemisen kansallispuistossa Pitkäjärven metsäkämpässä, missä oli myös hevosille talli. Itse Pitkäjärvi oli kaunis helteisenä kesäiltana ja sauna ja uinti teki hyvää kropalle pitkän päivän jälkeen.

Toisena päivänä ratsastimme Seitsemisen alueella ja lähistöllä noin 25 km ja reilun 6 tuntia. Yöksi majoituimme Särkilammin marjatilalle. Hevoset pääsivät tällä kertaa laitumelle rouskuttamaan korkeaa heinää. Meille ihmisille oli illallinen ja sauna uimisineen. Vapaa-aika kului hevosista jutellen, mitenkäs muuten!

Viimeisenä vaelluspäivänä lähdimme kohti kotitallia. Oli kuuma päivä ja pisin matka edessä. Mutta hyvin hevoset jaksoivat, pidimme toki ruoka- ja juomataukoja monta matkan varrella. Maisemia oli matkan varrella monenlaisia: mäntyharjumaastoa, tiheää kuusikkoa, sekametsää, soista maastoa, jokia, umpimetsää, pieniä polkuja, hiekkateitä, traktoripolkuja, järvimaisemaa... Viimeisenä päivänä vaelsimme noin 30 km ja 7 tuntia taukoineen. Upeita muistoja jäi reissusta, pääsisipä pian uudestaan!

LUMISELLA RATSASTUSRETKELLÄ

Eilen olin pitkän tauon jälkeen neljän tunnin maastoratsastusretkellä Luomajärven Hevoskievarissa Ikaalisissa.

Ratsunani oli suomenhevosruuna Leimu, joka oli uusi tulokas tallissa, ja ikää taisi muistaakseni olla jo 13-vuotta. Leimu oli oikein kiva heppa, hiukan kaipaili tallille jäänyttä kaveriaan hirnumalla. Leimu oli välillä valppaana epäilyttävistä asoista, ja pellon laidalla traktorin munat olivat vaarallisen näköisiä.

Kahlasimme hevosilla kauniin tykkymetsän poluilla. Upottavassa hangessa ravaaminen ja laukkaaminen on raskasta hevosille ja vähän ajan päästä ne höyrysivätkin kunnolla. Laavulla oli puolivälin etappi, jossa söimme eväät ja lämmikkeeksi joimme kuumaa teetä ja kahvia. Hevoset saivat tukun heinää.

Leimun kavioihin paakkuuntui niin paljon lunta, että sen oli välillä vaikea pysyä tasapainossa. Kerran se sitten ravista notkahti ensin polvilleen ja siitä pää edellä maahan. Minä tietysti perässä. Onneksi oli pehmeä, upottava hanki mihin kierähtää. Se olikin ensimmäinen selästä putoamiseni moniin vuosiin, jo oli aikakin. Joka retkellä yksi putoaa selästä, nyt se olin minä! Kipusin takaisin selkään ja jatkoimme matkaa ilman vaurioita.

***

Tänään on viimeinen lomapäivä kuuden viikon joulutauosta. Huomenna jatkuvat omat opettajaopinnot Tampereella ja opetustyö. Kevättä kohti, onneksi, menemme. Kevätkausi menee aina nopeasti, hujauksessa vain.

Olen päässyt jo kiinni maalaukseen, ja olen jatkanut pelkillä akryyliväreillä kiiltokuva-sarjaani. Laitan kuvia myöhemmin mitä olen saanut aikaiseksi.

Tammikuun olen luvannut olla syömättä makeaa: karkkia, suklaata, pullaa, jäätelöä, sipsejä, keksejä... Pähkinät, kuivatut hedelmät ja hunajan sallin itselleni. Vielä on mennyt ihan hyvin, katsotaan kuinka kauan pysyn kurissa.

Päätin myös joulumässäilyn jälkeen reilun kuukauden syödä pääasiassa keittoja. Tein juuri muuten todella hyvää tofu-nuudelikeittoa. Kuullotin kattilassa sipulia, valkosipulia, porkkanaa ja varsiselleriä. Lisäsin mukaan purkkiherkkusieniä, vettä ja kasvisliemikuutioita. Hetken kiehumisen jälkeen lisäsin mausteeksi currya, paprikajauhetta ja chilipippuria. Sitten nuudelit ja lopuksi valmista yrttimarinoitua tofua paloiteltuna. Hyvää oli!

LUONNONMUKAINEN KULKUVÄLINE

Reilu viikko sitten olin ratsastusretkellä Luomajärven hevoskievarissa Ikaalisissa. Maastoratsastusretki kesti noin nelisen tuntia ja välillä pidimme taukoa laavulla.

Aurinko ei helottanut liian paahtavasti, ainoastaan paarmat kiusasivat hevosia. Ratsunani oli suomenhevosruuna Osku, joka oli oikein mukava ratsastaa. Lännensatulassa oli hyvä ja tukeva istua metsäteillä.

Olin ratsastamassa nuoruudenystäväni kanssa, jota en ollut tavannut moneen vuoteen. Meillä oli niin mukavaa muistella menneitä kommelluksia parin vuosikymmenen takaa...

RATSASTUSRETKELLÄ

Eilen olin toista kertaa Ikaalisissa Luomajärven Hevoskievarin järjestämällä ratsastusretkellä. Meitä oli vetäjän lisäksi neljä ratsukkoa ja ratsastimme metsäteillä kolmisen tuntia. Tunnin ajan pidimme taukoa laavulla syöden eväitä ja juoden kuumaa kahvia tai teetä. Saimme paistaa makkaraa ja halsterissa paahdoimme juustoruisleipiä. Voi että maistui hyvälle! Hevoset saivat sillä aikaa heinäannoksen.

Minulla oli ratsuna suomenhevosruuna nimeltä Toivo. Toivolla oli energiaa ja ensimmäisen laukan aikana tuntui, että nyt taitaa Toivo päättää minne mennään, mutta tulimme pian yhteisymmärrykseen ja loppumatka sujui hyvin.

Tuntui kuin olisi ollut mukana fantasiaelokuvan kohtauksessa, kun ratsastimme lumeen peittyneessä metsässä. Monella polulla puut ja oksat olivat taipuneet lumen painosta alas, ja saimme pujotella niiden välistä ja varoa lumen putoamista niskaan.

Tuntui niin sykähdyttävältä laukata pellolla pehmeässä lumessa tai metsätietä pitkin pitkät pätkät. Vetäjän arvion mukaan retkellä oli pituutta ainakin 15 km, jollei jopa 20 km. Nuoruuden ratsastusmuistot palasivat elävänä mieleen. Murheet ja kiireet unohtuivat retken aikana jonnekin kauas taka-alalle. Olin toista kertaa lännensatulassa ja se kyllä tuntuu maastossa hyvältä. Suosittelen paikkaa kaikille hevosista ja ratsastuksesta innostuneille!