BLOGIHISTORIAA
Anna haastoi minut tutkimaan blogini historiaa etsimällä blogini kuudennen kuvan ja kertomaan miksi aloin kirjoittaa täällä.
Kuvaksi osui pitsiverhon varjo tammikuulta 2009. Blogini historiaa ei ole vielä siis kestänyt kuin reilun vuoden.
Lapsena pidin innokkaasti päiväkirjaa, ja muistan edelleen ensimmäisen paperikaupasta ostetun pehmeäkantisen, sinisen, lukollisen päiväkirjan. Hienommat kirjat vaihtuivat tavallisiin ruutuvihkoihin, ja päivärutiinien kuvaukset murrosikäisen tilityksiksi ja runojen riimittelyksi. Opiskeluaikana kirjoittelin silloin tällöin, varsinkin uniani ylös, mutta vuosien varrella kirjoittelu hiipui. Kaikki päiväkirjat ensimmäisestä lähtien ovat kyllä tallessa, mutta en ole lukenut niitä aikoihin.
Pidän valokuvien räpsimisestä, ja vaikka toimin kuvataiteen parissa, en yritäkään olla valokuvauksen ammattilainen. Haluan vain saada talteen elämäni kulkua ja tunnelmia. Kuvataiteilijan ominaisuudessa pidän yllä omia nettisivuja, joissa esittelen taidettani kuvin ja sanoin, kuitenkin tietyn peruskaavan mukaan. Joten kaipasin jotain vapaampaa ja laajempaa foorumia, ja blogi tuntui sopivalta muodolta räpsykuvilleni. Blogeja ylipäätään en ole kauhean aktiivisesti seurannut ennen omani aloittamista, mutta nyt olen hiukan päässyt sisälle tähän maailmaan.
Blogissani voin sulassa sovussa kertoa ja kuvata yleisesti elämästäni, lemmikeistäni, ympäristöstä, luonnosta, taiteestani, kaikesta yhtä aikaa limittäin ja lomittain. Tein tietoisen päätöksen ja kirjoitan omalla nimelläni. Se rajaa aihepiirejä tietenkin jonkin verran. En halua kertoa tai kuvata intiimejä yksityiskohtia itsestäni tai läheisistäni, enkä kirjoita kiihkeän (taide)poliittisesti tai uskonnollisesti. Ongelmana koen ajanpuutteen, en ehdi kirjoittaa niin paljon tai niin pohtivasti kuin haluaisin, mutta ehkä sillekin koittaa vielä aika.
Anna haastoi minut tutkimaan blogini historiaa etsimällä blogini kuudennen kuvan ja kertomaan miksi aloin kirjoittaa täällä.
Kuvaksi osui pitsiverhon varjo tammikuulta 2009. Blogini historiaa ei ole vielä siis kestänyt kuin reilun vuoden.
Lapsena pidin innokkaasti päiväkirjaa, ja muistan edelleen ensimmäisen paperikaupasta ostetun pehmeäkantisen, sinisen, lukollisen päiväkirjan. Hienommat kirjat vaihtuivat tavallisiin ruutuvihkoihin, ja päivärutiinien kuvaukset murrosikäisen tilityksiksi ja runojen riimittelyksi. Opiskeluaikana kirjoittelin silloin tällöin, varsinkin uniani ylös, mutta vuosien varrella kirjoittelu hiipui. Kaikki päiväkirjat ensimmäisestä lähtien ovat kyllä tallessa, mutta en ole lukenut niitä aikoihin.
Pidän valokuvien räpsimisestä, ja vaikka toimin kuvataiteen parissa, en yritäkään olla valokuvauksen ammattilainen. Haluan vain saada talteen elämäni kulkua ja tunnelmia. Kuvataiteilijan ominaisuudessa pidän yllä omia nettisivuja, joissa esittelen taidettani kuvin ja sanoin, kuitenkin tietyn peruskaavan mukaan. Joten kaipasin jotain vapaampaa ja laajempaa foorumia, ja blogi tuntui sopivalta muodolta räpsykuvilleni. Blogeja ylipäätään en ole kauhean aktiivisesti seurannut ennen omani aloittamista, mutta nyt olen hiukan päässyt sisälle tähän maailmaan.
Blogissani voin sulassa sovussa kertoa ja kuvata yleisesti elämästäni, lemmikeistäni, ympäristöstä, luonnosta, taiteestani, kaikesta yhtä aikaa limittäin ja lomittain. Tein tietoisen päätöksen ja kirjoitan omalla nimelläni. Se rajaa aihepiirejä tietenkin jonkin verran. En halua kertoa tai kuvata intiimejä yksityiskohtia itsestäni tai läheisistäni, enkä kirjoita kiihkeän (taide)poliittisesti tai uskonnollisesti. Ongelmana koen ajanpuutteen, en ehdi kirjoittaa niin paljon tai niin pohtivasti kuin haluaisin, mutta ehkä sillekin koittaa vielä aika.
.jpg)
