VALKOKIRJOKILPIKONNANI HILDA JA HULDA

Rakas neiti Hildani on väritykseltään valkokirjokilpikonna. Jo lapsesta asti olen pitänyt tämän värisiä kissoja upean kauniina. Tädilläni oli Miuku-niminen valkokirjokilpikonnakissa, jonka punavalkoinen poika Jammu meillä oli. Odotin aina, että Miuku olisi saanut kolmivärisen pennun, ja äiti ottaisi sen kotiimme. Mutta niin kävi, että Hilda on ensimmäinen oma valkokirjokilpikonnani.

Toinen kissaneitini Hulda on käsittääkseni valkokirjokilpikonnatabby, jos oikein olen kissakirjoja lukenut. En ole ihan varma, mikä tabbyn virallinen määritelmä on. Rakastan Huldan nenän vieressä olevaa punaruskeaa värisipaisua, joka näyttää välillä likatahralta.

Gummeruksen Suuressa Kissakirjassa kilpikonnasta kerrotaan näin:

Klassinen kilpikonnaväri on sekoitus mustaa, punaista ja vaaleanpunaista. Värisekoitus syntyy naaraan XX-kromosomeissaan kantamien geenien yhdistelmän vaikutuksesta. Jos naaraalla on kaksi punaisen värin tuottavaa geeniä, jälkeläisistä tulee punaisia. Jos toinen geeni tuottaakin tummaa väriä, jälkeläisistä voi tulla punaisen ja tummien värien kirjavia eli kilpikonnia. Ne ovat lähes poikkeuksetta naaraita, sillä kilpikonnaksi syntyvä tuiki harvinainen uros on saanut sukupuolen määräytymisessä kolme sukupuolikromosomia XXY, normaalin kahden XY:n sijaan. Tällaiset urokset ovat hedelmättömiä.

Kilpikonnajalostuksen tavoitteena on kissa, jonka turkissa on tasaisen kirjavasti kaikkia värejä. Mustan, ruskean ja punaisen kirjavoima turkki leiskuu parhaimmillaan kuin säkenöivä ilotulitus.

Kun klassisen mustapunaisen turkissa on myös hohtavan valkoisia laikkuja ja juovia, kissaa kutsutaan valkokirjokilpikonnaksi.