sunnuntai 9. tammikuuta 2011

LUMISELLA RATSASTUSRETKELLÄ




Eilen olin pitkän tauon jälkeen neljän tunnin maastoratsastusretkellä Luomajärven Hevoskievarissa Ikaalisissa.

Ratsunani oli suomenhevosruuna Leimu, joka oli uusi tulokas tallissa, ja ikää taisi muistaakseni olla jo 13-vuotta. Leimu oli oikein kiva heppa, hiukan kaipaili tallille jäänyttä kaveriaan hirnumalla. Leimu oli välillä valppaana epäilyttävistä asoista, ja pellon laidalla traktorin munat olivat vaarallisen näköisiä.

Kahlasimme hevosilla kauniin tykkymetsän poluilla. Upottavassa hangessa ravaaminen ja laukkaaminen on raskasta hevosille ja vähän ajan päästä ne höyrysivätkin kunnolla. Laavulla oli puolivälin etappi, jossa söimme eväät ja lämmikkeeksi joimme kuumaa teetä ja kahvia. Hevoset saivat tukun heinää.

Leimun kavioihin paakkuuntui niin paljon lunta, että sen oli välillä vaikea pysyä tasapainossa. Kerran se sitten ravista notkahti ensin polvilleen ja siitä pää edellä maahan. Minä tietysti perässä. Onneksi oli pehmeä, upottava hanki mihin kierähtää. Se olikin ensimmäinen selästä putoamiseni moniin vuosiin, jo oli aikakin. Joka retkellä yksi putoaa selästä, nyt se olin minä! Kipusin takaisin selkään ja jatkoimme matkaa ilman vaurioita.

***

Tänään on viimeinen lomapäivä kuuden viikon joulutauosta. Huomenna jatkuvat omat opettajaopinnot Tampereella ja opetustyö. Kevättä kohti, onneksi, menemme. Kevätkausi menee aina nopeasti, hujauksessa vain.

Olen päässyt jo kiinni maalaukseen, ja olen jatkanut pelkillä akryyliväreillä kiiltokuva-sarjaani. Laitan kuvia myöhemmin mitä olen saanut aikaiseksi.

Tammikuun olen luvannut olla syömättä makeaa: karkkia, suklaata, pullaa, jäätelöä, sipsejä, keksejä... Pähkinät, kuivatut hedelmät ja hunajan sallin itselleni. Vielä on mennyt ihan hyvin, katsotaan kuinka kauan pysyn kurissa.

Päätin myös joulumässäilyn jälkeen reilun kuukauden syödä pääasiassa keittoja. Tein juuri muuten todella hyvää tofu-nuudelikeittoa. Kuullotin kattilassa sipulia, valkosipulia, porkkanaa ja varsiselleriä. Lisäsin mukaan purkkiherkkusieniä, vettä ja kasvisliemikuutioita. Hetken kiehumisen jälkeen lisäsin mausteeksi currya, paprikajauhetta ja chilipippuria. Sitten nuudelit ja lopuksi valmista yrttimarinoitua tofua paloiteltuna. Hyvää oli!

2 kommenttia:

  1. Oli varmaan kiva ratsastaa? Aika kylmää kyytiä, oliko?
    Olen päättänyt että huomenna väistyy valkoinen liina pöydältä ja peitän pöydän maaliroiskeisella muoviliinalla. Pohjat esille ja akryylivärit..
    Maalausselibaatti on ohi :-)

    VastaaPoista
  2. Ratsastaminen on minulle nykyään irtiottoa arjesta, omaa aikaa, jolloin voi nauttia vain olemisesta ja saa hiukan liikuntaakin siinä samalla. Talvella kyllä pidemmillä matkoilla jalat ja kädet alkavat palella hyvin herkästi. Satsasin ja ostin topparatsastushousut, niillä tarkenee.
    Hienoa jos Anna olet saanut vireen maalaamiseen... Itsellä on harmittavasti aika repaleista tuo tekeminen nykyään.

    VastaaPoista