perjantai 4. heinäkuuta 2014

Ihanat pionit ja puutarhamietteitä








Pionit kukkivat!
Jokunen päivä sitten tuli tv:stä puutarhaohjelma, jossa esiteltiin suomalaisen taidehistorioitsijan puutarhaa. Hän kertoi, ettei monella ole samanlaista siisteyskäsitystä puutarhassaan kuin hänellä. Puutarhaa koristi esimerkiksi keltaisenaan kukkiva voikukkapelto ja luonnonkukat olivat sulassa sovussa perennojen kanssa. Tunnistin itseni tuosta.

Haluaisin puolivillin puutarhan, missä ei tarvitsisi nyppiä rikkaruohoja ja tasoittaa reunoja. Vain pari pientä yksityiskohtaa pihassamme on päässyt tuohon haluamaani tilaan. Olen aika laiska puutarhuri, pari päivää rehkin tuntikausia, ja sitten taas jätän kaikki oman onnensa nojaan päiväkausiksi. Olenkin yrittänyt nyt istuttaa perennoja, jotka leviävät ja täyttävät tyhjät kolot. Olen innostunut käyttämään kierrätysmateriaaleja ruukkuina, kukkatukina ja koristeina ja yritän löytää koko ajan uusia ideoita miten käyttää hyödyksi varastosta löytyviä vanhoja romuja.

Pihan lempipaikassani hopeapajujen alla valo siivilöityy hienosti lehvästön läpi ja oksasto muodostaa katon pääni päälle. Lehtien liikkuessa tuulessa vihreän eri sävyt lepattavat ja välkkyvät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti