maanantai 23. helmikuuta 2009

VESI KIELELLÄ

Olen talvilomalla poissa kotoa, enkä omista kannettavaa. Miesystävän työkannettava ei tykkää kamerastani, enkä saanut ladattua kuviani koneelleen. Yritän tässä uudestaan vielä jonain toisena hetkenä, mutta nyt kirjoitan ilman kuvia.

Huomenna on laskiaistiistai, ja perinneruokaahan silloin on tietenkin hernekeitto. Ajattelin tehdä huomenna meille kasvishernekeittoa. Ohjeita kasvishernekeittoon on monenlaisia, mutta omani teen herneistä, porkkanasta ja sipulista. Yleensä en käytä kasvisliemikuutioita, mutta melkein joka ohjeessa ne kuuluvat keiton ainesosasiin. Mielestäni kasvisliemikuutiot tulevat hernekeiton maussa helposti läpi. Katsotaan, mihin päädyn huomenna. Meiramilla tai timjamilla maustan keiton suolan ja pippurin lisäksi ja valmiin keiton päälle lautasella pitää tursottaa sinappia reilusti!

Toissapäivänä tein myöskin keittoa, nimittäin katkarapukeittoa. En nyt muista mistä lehdestä leikkasin tämän ohjeen talteen, mutta tämä tuoksuva katkarapukeitto nimellä kulkeva keitto on todella hyvää ja todella yksinkertaista tehdä. Tarvitaan vain valmiita riisi-vihannes-pakastepusseja 1-2 kpl, katkarapuja pakasteena 1 pkt ja valmista curryn makuista ruokafraichea 1 prk. Kiehautetaan vesi, sinne riisi-vihannekset, kasvisliemikuutioita maun mukaan ja lopuksi katkaravut ja ruokafraiche. Jos haluaa, voi lisäksi maustaa tuoreyrteillä tai muilla mausteilla. Tosi nopeaa ja tosi hyvää oikeasti!

Perjantaina nimipäivilläni kävin kasvisravintolassa syömässä ystävieni kanssa ja söimme alkutapaksina paistettuja paprikoita, valkosipulisieniä, sitruunaoliiveja ja grillifenkoleita. Alkuruoat olivat hyviä, oliivit raikkaan makuisia. Pääruokana söin pähkinä-kikhernepihvejä konjakkiviherpippurikastikkeella perunajuurespyreen kanssa. Annos oli sopivan kokoinen ja hyvää, mutta ehkä olin odottanut ja kuullut niin paljon positiivisia kehuja ravintolasta, että olin lievästi pettynyt. Maut olivat hyviä, mutta eivät mitenkään taivaallisen erikoislaatuisia. Muut kyllä kehuivat ruokaa paljon, ehkä minulla oli vain väärä asenne...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti